Henkilökuva: Kim Lindberg – keräilyä, ei kyräilyä
Ihminen on keräilijä. On aina ollut.
Oluen parista keräiltävää löytyykin viljalti, sillä ala on täynnä erilaisia artefakteja: pulloja tyhjinä tai täysinä, etikettejä, hanalätkiä, laseja, korkkeja… Lista on loputon. Joitakin keräilyvietti vie mukanaan kovemmin kuin toisia. Turkulaisen Kim Lindbergin vietti on vienyt mukanaan jo 80-luvun alussa. Voisi väittää, että kyse on jonkinasteisesta verenperinnöstä, sillä myös hänen isänsä oli keräilijäluonne, joka oli kiinnostunut kaikenlaisesta ”brewerianasta”, kuten Lindberg itse sanoo. Siis kaikesta olueen liittyvästä tilpehööristä.
”Isälläni oli Suomen mittakaavassa suuri kokoelma oluttölkkejä, noin 7000 kappaletta”, Lindberg kertoo.
Lindberg muistelee, että isän harrastuksen myötä hänkin sai keräilykärpäsen pureman, ja jonkin aikaa isä ja poika keräsivät innokkaasti yhdessä olutesineistöä. Se lähensi miehiä.
MYÖTÄMIELISIÄ VOIMIA
Tänä päivänä Kim Lindbergin erikoisalaa on kotimainen oluttavara ja varmasti moni alalla työskentelevä tunnistaakin hänet. Jos ei kasvoilta, niin ainakin nimenä sähköpostissa. Kanavan Panimon Jukka Karlstedtille Lindberg sekä muutama muu olutkeräilijä ovat hyvin tuttuja hahmoja.
”Kim Lindberg on keräilijöistä niitä kohteliaimpia. Kyselee sähköpostilla uusia etikettejä ja me sitten toimitamme ne kirjeellä tai annamme oluttapahtumissa. Yleensä pyydämme ensin lähettämään panimolle postimerkillä varustetun vastauskirjeen palautusosoitteella”, Karlstedt toteaa. ”Eikä hän tee niillä kauppaa. Sitäkin on nimittäin nähty, että Tori.fi:ssä myydään meidän etikettejä muutamalla eurolla”, Karlstedt nauraa. Myös Lindberg itse haluaa jättää miellyttävän kuvan panimoille. Se kun helpottaa harrastusta. Ja elämää ylipäätään.
”Minulla on moneen pienpanimoon hyvät ja asialliset suhteet. Usein toivottavat jopa uudestaan tervetulleeksi”, Lindberg intoilee.
Panimoiden lisäksi esineistö karttuu keräilijäkavereiden myötämielisyydellä. Tai sitten ihan rehellisellä oravannahkakaupalla, eli vaihtelemalla. Joskin Suomessa olutkeräily on Lindbergin mukaan hyvin marginaalista. ”Ulkomailla se on erittäin suosittua ja tavaraa vaihtaa omistajaa tiuhaan.” Onneksi laivalla työskentelevällä Lindbergillä on kontakteja myös Suomen rajojen ulkopuolella.
ETIKETTI EDELLÄ
Keräilijänä Kim Lindberg on monipuolinen, mutta etiketit ovat hänelle tärkeimpiä. Varsinkin kotimaiset olutetiketit 1800-luvun loppupuolelta aina vuoteen 1985. Miksi juuri 1985?
”Silloin otettiin viivakoodit käyttöön. Minulla on tuolta ajalta yli 4000 etikettiä, joiden kirjo kulkee aina oluesta siman kautta siideriin”, Lindberg vastaa. Kuten sanottua, myös uusien pienpanimoiden etiketit kiinnostavat Lindbergiä. Se on kuitenkin melko uusi kiinnostuksen kohde, sillä niitä hän on ehtinyt harrastaa vasta muutaman vuoden. ”Kerään myös panimoiden laseja, tuhkakuppeja, lasinalusia ynnä muuta.” Isänsä poika selvästi.
Vielä on kuitenkin saavutettavaa. Keräily kun harvoin on harrastuksena sellainen, että kokoelma olisi koskaan täydellinen. Sitä se ei ole Lindbergilläkään. ”Minulta puuttuu noin kahdenkymmenen lopetetun panimon etiketit. Jos saisi edes yhden jokaiselta. Imatran Panimo tai Lauritsala Ölbryggeri tai…”, Lindberg manaa. Jahtaaminen ja etsiminen ovat kuitenkin keräilyn suola sekä sokeri. Kim Lindberg tietää sen myös. Hän toivoisikin, että innokkaita harrastajia tulisi alalle lisää, joiden kanssa voisi jakaa intohimoaan. ”Panimohistoriasta ja olutkulttuurista pitävät voisivat hyvinkin olla kiinnostuneita myös olutaiheen keräilystä.”
Teksti: Teemu Lahtinen
Kuvat: Kim Lindberg
Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 1/2020.
