Helppoa juotavaa: Sessio #4: Suomi vastaan muu maailma

Ölmonger heitti neljänteen olutblogisessioon hankalan aiheen. Kotimaisen ja ulkomaisen oluen vastakkainasettelu. Päätin lähteä avaamaan omaa suhtautumistani aiheeseen kronologisesti kolmessa vaiheessa. Sen verran hyvin olutkulttuurin kehitys niin Suomessa kuin muuallakin osuu yksiin oman olutharrastukseni kanssa.

Alku

Kun aloittelin olutharrastusta 2008, pienpanimokenttä Suomessa oli heräilemässä, mutta muualla vyöryvä buumi näkyi jo täällä kaupoissa ja baareissa. Tuohon aikaan olutharrastajalle kotimaiset oluet olivat lähinnä kuriositeetteja ja kaikki mielenkiintoinen löytyi ulkomailta. Ensimmäisen vuoden Ratebeer-listalta löytyy kotimaisista lähinnä isojen panimoiden yksittäisiä erikoisempia yrityksiä ja kaikki ne peruslagerit joita oli ennenkin juonut mutta nyt yritti ensi kertaa maistaa.

Puoliväli

Hiljalleen kuitenkin kotimainen panimotarjonta alkoi vastata alati kasvavaan kysyntään. Panimoja alkoi nousta kuin sieniä sateella. Innostuin kotimaisista pienpanimo-oluista valtavasti. Olihan lähellä pienissä erissä tuotettu aina suoraan parempaa kuin kaukana isosti. Olihan? Todella monelle uudelle pienpanimolle tuli annettua rahaa mentaliteetilla “ei tuossakaan kaupungissa vielä liikaa yrittäjiä ole” riippumatta siitä sattuiko juoma olemaan hyvää vai ei. En nyt mainitse panimoita nimeltä, mutta osa näistä alkuun melko heikkotasoisia tuotteita markkinoille laskeneista toimijoista käytti tilaisuuden hyväkseen ja tekee nyt menestyneesti laadukasta olutta. Osalla yli-innokkaiden harrastajien rahoilla treenaaminen ei tuottanut toivottua tulosta, laatu pysyi heikkona ja ennen pitkää hävisivät myös juojat. Ajoitan tämän ajanjakson nimeltä mainitsemattoman panimon perustamisvuoden perusteella noin vuosiin 2012-2014.

Loppu?

Nyt kysymys kotimaisten ja ulkomaisten oluiden eroista on ehkä mielenkiintoisempi kuin koskaan. Maailma pienenee ja valtioiden rajat ylittäviä kollabo-oluita nähdään yhä enemmän. Nämä voidaan luokitella ulkomaisiksi tai kotimaisiksi sen mukaan kumpi sattuu paremmin silloiseen agendaan sopivan.

Kotimaiset pienpanimomarkkinat ylikuumenivat hetkellisesti ja laatu ei pysynyt vauhdissa mukana. Liian moni sortui kikkailuun ja puhe kotimaisesta pienpanimo-oluesta “viiden (baarissa kymmenen) euron arpana joka harvoin voittaa” alkoi yleistyä. Syystä. Minun nähdäkseni tämä ilmiö on vähenemään päin, mutta ei suinkaan poissa. Yksinkertaista ja laadukasta tekevät panimot ovat kuitenkin nousseet jopa eräänlaiseksi trendiksi, mikä on vain hyvä asia. Silti isot ulkomaiset pesevät minkä tahansa kotimaisen pienpanimon hinta-laatu-suhteessa volyymiensä ansiosta. Minäkin olen vihdoin huomannut että pitkien perinteiden tuoma ammattitaito maistuu tasaisessa laadussa, eikä se suuri kapasiteetti tarkoita että maun tarvitsee olla jotenkin huono tai tylsä. Elegantti ja virheetön ovat sanoja jotka tulevat yhä useammin mieleen Euroopan perinteikkäiden panimoiden tuotoksia maistellessa. Äärimmäisyyksiä etsiessä on toki edelleen käännyttävä pienten puoleen. Kotimaisen ostaminen alkaa kuitenkin tässä vaiheessa olla enemmän arvovalinta. Kyllä minä voin maksaa enemmän oluesta joka on tuotettu lähellä (suhteellinen käsite tässä maassa) minimitoimeentulolla kituuttavan pienyrittäjän toimesta. Kunhan se on hyvää.

Samalla on alkanut eri tavalla arvostaa sitä Suomen perinteisintä olutta, sahtia. Sahtia juodessa ei tarvitse kotimaisen ja ulkomaisen välistä kilpailua miettiä edes sivulauseessa.