Helppoa juotavaa: Olutmaistelu: Kellarien aarteita vol. 2
Melko tarkalleen vuosi sitten pidettiin Olutkulttuuriseuran Helsingin aluejaoston ensimmäinen— “kellarien aarteita” maistelu, jossa jäsenet pääsivät jakamaan omia hieman erikoisempia pullojaan. Vuodessa kellarit ovat ehtineet päivittyä paljonkin, joten oli sopiva aika uudelle kellarimaistelulle. Saimme paikalle 7 maistelijaa joilta löytyi lopulta yhteensä 15 eri olutta maisteluun. Raadin pisteet on kerätty neljän Untappd-käyttäjän arvioista.
Tastingin aloitti mesenaatti.me joukkorahoituskampanjasta saatu Wasted hävikkileipäolut. Kirjoitin aiemmin tästä projektista ja on mukava nähdä että projekti on ottanut tuulta alleen. Oli myös mukava huomata että— â€œlopullinen” ykkösolut oli vielä hieman maistamaani koevedosta parempi. Odotamme mielenkiinnolla vahvempaa versiota.
Raadin arvio: 3-
Wastedin jälkeen siirryimme erään jäsenemme tuomaan— “Latvia-blokkiin”. Tarjolla oli aluksi kolme Labietisin olutta, joista ensimmäiseksi valittiin aikanaan palkintojakin voittanut— Labietis SOHO Å vÄ«tinÅ¡— brittibitter. Ehkä hieman tylsä olut, mutta puhdas ja virheetön. Itse pidin.
Raadin arvio: 3
Labietis Plava— oli tuttu jo TCBW:stä. Varsin kelvollinen tämä oli pullostakin. Ylitsevuotava yrttisyys ei ihan kaikille uponnut, mutta omaan makuuni tämä sopi varsin hyvin.
Raadin arvio: 3—½
Labietis Mežs— vei maistelijat mezsään. Katajaa oli laitettu melko reilulla kädellä, mikä sopi red aleen ihan mukavasti. Ei ollut huono tämäkään. Näinköhän tulisimme huonoja maistamaankaan?
Raadin arvio: 3+
Ehkä paras vaihtoehto huonommaksi olueksi oli hieman— “bulkimpi”— Raiskumietis TumÅ¡ais. Vaan ei ollut erityisen huono tämäkään. Tuoksu oli ehkä hieman imelä, mutta muuten oikein kelvollinen ja tasapainoinen brown ale.
Raadin arivo: 3-
Latvia-blokin jälkeen otettiin— “välioluena” osalle maistelijoista hyvinkin tuttu, mutta itselleni uusi tuttavuus— BrewDog Semi – Skimmed Occultist.— “Milk coffee chocolate vanilla oatmeal stout” kuulosti hyvältä, ja sitähän se oli. Voltteja oli— “vain” 8, mutta lopputulos oli silti makeaa nektaria.
Raadin arvio: 4
Sitten siirryttiinkin modernista maustehässäkästä perusasioiden äärelle.— Achel Extra Bruin (de 3 Wijzen)— ei ollut vielä kaikille tuttu, joten se vääryys oli korjattava. Ei tarjoa varsinaisesti mitään uutta, mutta harva tätä tyyliä tekee paremminkaan.
Raadin arvio: 3—½
Omnipolloa isossa pullossa?!
Omnipollo Leon Belgian-style Pale Ale— osui silmään Systembolagetista joten vaikka olut tuli maistettua jo Craft Beer Helsingissä, pitihän se ottaa muille maistettavaksi. Oikein kiva belgi myös niille jotka eivät pidä belgeista makeuden takia. Tässä kun on humalaa vähän reilummin.
Raadin arvio: 3—½
Luulin että— Brooklyn Local 1— olisi ollut jo kaikille tuttu, mutta ei ilmeisesti ollut. Itse maistoin tämän kyllä mieluusti uudestaan. Oikein miellyttävä belgiale jossa jenkkitwisti maistuu selvästi.
Raadin arvio: 3—½
“Belgiblokin” päätti toinen jenkkibelgi,— Jolly Pumpkin Luciernaga (The Firefly)— . Tämä oli myös illan ainoa olut joka karkasi pullosta omia aikojaan korkin avaamisen jälkeen. Happamuutta epäiltiin ensin pulloviaksi, mutta netin syövereistä paljastui että sellaista tämän kai pitikin olla. No, itselleni ainakin maistui. Karkkimaista makeutta happamuuden kaverina. Kiitokset Villelle.
Raadin arvio: 4-
“Puolablokin” ensimmäinen olut paljastui poikkeuksellisen vaikeaksi avata, kun korkkia sinetöivä vaha oli kovettunut. Eikä tätä oltu edes säilytetty kellarissa vuositolkulla! Vaivannäkö kannatti, sen verran herkullista tämä savustetun luumun makuinen porter,— JabÅ‚onowo Manufaktura Piwna Porter Podbity ÅšliwkÄ…,— lopulta oli.
Raadin arvio: 4—½
Ratebeerin baltic porter top 50 – listan kärkipäässä keikkuvista puolalaisista oli maisteltavaksi tällä kertaa osunut se huonommin sijoittunut tynnyröity versio,
Pinta Imperator BaÅ‚tycki Sherry Oloroso BA. Hyvää oli tämäkin, mutta helppo kuvitella että ilman sherrytynnyriä olisi vielä parempi tasapaino.
Raadin arvio: 4-
Hetkeksi perusasioiden äärelle, jos siitä voidaan tässä oluttyylissä puhua.
Fuller’s Imperial Stout (10.7%)— on äärimmäisen tyylipuhdas suoritus, jossa makua kuitenkin riittää vaikka muille jakaa. Välillä on hyvä muistaa että kikkailu ei todellakaan ole pakollista.
Raadin arvio: 4+
Ja sitten överimpään päähän. 18-volttinen— Lehe Singularity— oli monelle tuttu jo festareilta, mutta itse maistoin tätä herkkua ensi kertaa. Hieman ehkä viinaisen puoleinen tuoksu, mutta muuten pelkkää voittoa.
Raadin arvio: 4—½
Maistelun päätti olut, jota ei suuresti tunnuta muualla arvostavan, mutta josta itse TCBW:ssä pidin kovasti.— Lehe Ãœbermensch— on hullu olut isolla h:lla (ei se räppäri). 20-volttinen— “quadruple session ipa” on ikään kuin Sink the Bismarckin sekopäinen pikkuveli. Pieni viinaisuus ei itseä tässä juuri haittaa, kun ne tiivistetyt maut ovat vain niin hyviä. Tätä saa kuulemma halvalla Tallinnasta juuri nyt. Osta omasi!
Raadin arvio: 4
Kellareista löytyi jälleen kerran mukava kattaus aarteita. Tämä maistelu tullaan varmasti uusimaan taas ensi kesänä, etenkin kun ensimmäisen kellarimaistelun isännöinyt seuran jäsen, joka on myös ahkera matkustaja, joutui jäämään tänä vuonna sairastumisen vuoksi pois.
Raadin top 5:
1.
Lehe Singularity— 4.625
2.
JabÅ‚onowo Manufaktura Piwna Porter Podbity ÅšliwkÄ…— 4.5
3.
Fuller’s Imperial Stout (10.7%)— 4.3125
4.
Lehe Ãœbermensch— 4.125
5.
BrewDog Semi – Skimmed Occultist— 4.0625
Oma top 5:
1.
JabÅ‚onowo Manufaktura Piwna Porter Podbity ÅšliwkÄ…— 4.5
2.
Lehe Singularity— 4.5
3.
BrewDog Semi – Skimmed Occultist— 4.3
4.