Hankala Asiakas: Kuukauden kohokohdat: syyskuu

Taas yksi kuukausi takana mutta jossa oluen merkeissä hieman vähemmän merkittäviä tapahtumia, pl. tietysti Zwanze (kts. viime vuoden raportti) ja Ota Olut, jotka olivat kummatkin hauskoja tilaisuuksia. Lisäksi kuukauteen mahtui myös kaverin 4000. oluen kunniaksi vietetty ilta.

Ota Olut oli laajentunut viime vuodesta ja piha-alue oli suurempi kuin aiemmin. Varsinkin Pien -tiskillä ja viereisessä Hiisi/Donut Island -leirissä oli hauska meininki hyvän musiikin ja hyvistä oluista keskustelun suhteen. Mika Oksasen helsinkiläiselle hampurilaisravintolalle tekemä Milfshake oli kaupallinen versio keväällä maistetusta Punavuoressa valmistetusta versiosta. Tällä kertaa rehdisti mukaan oli heitetty laktoosia ja aromeja mutta mikäs siinä, hyvältä maistui. Pirtelömäinen trendikkään samean NEIPA -tyylin edustaja oli mansikkainen ja laktoosinen ja hyvin helposti nautittava. Samalla tiskillä oli myös Hiisin takuuvarmoja oluita, joista erityisesti mieleen jäi Coolheadin kanssa tehty festarispesiaali. Kattilahapatettu, brysselinhiivoilla ja ties millä humalilla viritelty happamuus nimeltään Death By A Thousand Sips. Kyllä, toimi hienosti mutta ei se näiltä panimoilta ollutkaan yllätys. Lisämainintana Panimoyhtiö Tujulle oluesta Vermont Ravit jossa hassunhauskan nimileikin myötä tarjolla oli samea ja tuuheasti humaloitu mehuipa. Tämän osalta täytyy myöntää että nyt oltiin kovin lähellä länsinaapurimme modernia klassikkoa GBG Beer Weekiä… Todella tuuhea humalointi joka poltteli miellyttävästi mutta joka jätti oluen muille ominaisuuksille tilaa luoda tyylikäs ja tasapainoinen kokonaisuus. Nyt oltiin oikeiden asioiden äärellä. Näitä lisää, kiitos. Harvinaisen onnistunut NEIPA vaikka itse käsite ja tyylilaji alkaa jo pikkuhiljaa tulemaan korvista ulos tässä vaiheessa. Samoilla olutkarnevaaleilla tuli myös Pienen Erkin kehumana maistettua Sonnisaaren Vattu.— Kuohkea ja varsin vakuuttava vadelmahapanolut hyvällä drinkabiliteetilla. Erittäin onnistunut tuote panimolta pohjoisesta.

Zwanze-päivänä oli Stadin Panimobaarissa tuttuun tapaan jonoa, ehkä jopa hieman enemmän kuin edeltävinä vuosina. Itse olut oli panimon tapaan laadukas oolong-teelambic. Todella kuivaa, teepussien kitkeryyttä, kevyttä persikkaa. Yllättävän miellyttävä yhdistelmä joka varmasti voisi auttaa ylipuhumaan ns. “en tykkää oluesta” tapauksia. Harmillisesti juuri kyseistä olutta oli vain ko. päivänä tarjolla. Samaan aikaan kaverit eri puolilla maailmaa viettivät myös Zwanze -päivää mutta eri baareissa. Olisihan sitä ollut hauska viettää esim. Moeder Lambicissa (jossa oli ollut tarjolla järkyttävän hyvä lista hanoja ja pulloja Cantillonilta) tai vaikkapa deGardella, mutta hienoa että Suomessakin ylläpidetään perinnettä. Sitä seurasi viime vuoden tapaan Cantillon tap takeover, joka tosin meni lokakuun puolelle. Samana iltana tuli kokeiltua StaPan hanoja ennen kuin illan ohjelma vei muualle. Hauska myös tavata uusia ja vanhoja tuttua sekä Ratebeer- että blogiyhteyksistä. Zwanze on vuosittainen riitti vaikka lasin sisältö onkin aina eri.

Loput syyskuun mainitsemisen arvoisista oluista olivat stouteja. Vihdoin viimein kokeiltu Põhjalan Taanilinn Cognac BA, eli etelänaapurimme parhaimmaksi arvioitu olut, tuli vihdoin maistettua vuosikausia jälkijunassa. Makea, liköörimäinen järkäle oli kyllä maineensa arvoinen vaikka muut panimon oluet korkeammalle omissa kirjoissa nousevat. Konjakkitynnyröinti oli hienosti onnistunut tuoden makeuteen kevyen tammisen vivahteen. Länsinaapurimme esanssioluista Original Maple Truffle Ice Cream Waffle oli varsinainen kokemus. Tuhdin siirappinen ja varsin aidon makuinen nestemäinen jälkiruoka oli myös yllättävän miellyttävä, kahden kesken jaettunakin se aiheutti sokeriähkyn.— Noa Pecan Mud Cake (Bourbon Barrel Aged) oli myös varsin onnistunut ja jotenkin tynnyröinti muovasi esanssisuudesta miellyttävän suklaakakkumaisen jälkiruoan. Toista ääripäätä edusti— Noa— Hazelnut Cupcake Bourbon BA— (tosin kokeiltu juuri lokakuun alkaessa) joka oli hirvittävä sotku esansseja ja joka suuntaan sojottavia makuja. Lähestulkoon juomakelvoton mutta olihan sekin kokeiltava. Omnipollo on onnistuessaan varsin hyvä, mutta valitettavasti myös dipit ovat syviä. Omaa tieltä kulkevia pitää kuitenkin arvostaa luovuudestaan. Jackie O’s Pub & Breweryn Dark Apparition ja ko. oluen bourbontynnyröity versio tuli myös vihdoin kokeiltua. Tynnyrikypsytetys nosti hieman tylsähkön, tosin laadukkaan, perusversion hienoksi kokonaisuudeksi, joka kiemurteli suussa nostaen vaniljaisen vivahteen joka levittäytyi öljymäisesti paahteisuuden päälle.

Viimeisenä on pakko nostaa aihe joka voisi huolestuttaa mutta jonka voi myös nähdä positiivisena asiana. Vanha kunnon Chimay Bleue osui pitkästä aikaa kohdalle ja tällä kertaa vuosikertaa 2017. Se, ettei yksikään allekirjoittaneen ~80 Untappd -kontaktista ollut kyseistä vuosikertaa oluesta kokeillut, voisi periaatteessa olla signaali siitä, että vanhat klassikot eivät enää kiinnosta. Tai sitten vuosikertojen kirjaamisessa ei vain olla niin tarkkoja (vrt. Ratebeer). Tai että me juoksemme yhä enemmän vain uusien villitysten perässä ja ko. oluen kaltaisten klassikkojen pariin palaaminen jää yhä harvemmalle. Niin tai näin, upea olut joka palauttaa uusien oluiden perässä juoksevan harrastajan takaisin perinteiden pariin – tuoreena tai hienosti kypsyneenä. Niin että minkä ikäisenä tämä sitten olisi parhaimmillaan? Allekirjoittanut suosittelee 7-10 vuotta jonka jälkeen maku kyllä pysyy mutta kroppa ohenee varsin reippaasti. Parinkymmenen vuoden jälkeen se on lähinnä maustettua vettä. Hyvää sellaista.

— 

Tynnyrin taikaa

Etelässä osataan

Sokeria lasissa

Donut Islandin jemmoista löydettyä

Iloinen tapaus

— 

—