Siideriposti Juomaposti
Juomaposti Arctic IPA Olutposti paraatibanneri

Espanjan salainen helmi Pohjois-Afrikassa – Melilla

Pohjois-Afrikassa sijaitsevan, Espanjan autonomisena osana olevan Melillan kaupunki on kiinnostava sekoitus mantereen kulttuureja, espanjalaisia perinteitä ja erilaisia uskontoja. Ainutlaatuisen yhdistelmän näkee niin kaupungin katukuvassa että maistaa monissa sen ravintoloissa. Malagaan matkaaville kaupunki tarjoaakin kiinnostavan retken vain puolisen tunnin lentomatkan päässä Euroopasta.

Melillassa yhdistyvät kaupunki- ja rantaloma

“Valkoisen viitan” lumous

Koko kaupungin sydän on Melillan linnoitus, Melilla la Vieja. Se oli alunperin meren vieressä niemellä oleva vaaleaa kiveä oleva, 30 metrin korkeuteen kohoava vuori. Ensimmäiseksi vuoren löysivät foinikialaiset jotka nimesivät vuoren Rusadiriksi “valkoiseksi viitaksi”, sitten alue siirtyi puunilaisten ja roomalaisten hallintaan, jonka jälkeen berberiheimot pitivät sitä hallussaan 1400-luvulle. Sitten alue hylättiin ja poltettiin. Vuonna 1497 Espanja valloitti sen tyhjänä ja he rakensivat vuoren laelle linnoituksen samasta kivestä mistä vuori on tehty. Espanjan vaikutusvalta laajeni tällä alueella 1800-luvulle tultaessa, kruunu valtuutti Melillan ainoaksi kauppakeskukseksi Rifin rannikolla Tetuanin ja Algerian rajan välillä ja näin alueen arvo kasvoi. 1800-luvun loppupuolella kaupan ansioista kaupunki alkoi voimakkaasti kasvaa linnoituksen ympärille ja alueella kävivät kauppaa niin muslimit, kristityt, hindut kuin juutalaisetkin.

Kaupungin nykyinen nimi Melilla on peräisin arabialaisesta nimestä Malīlya, joka ​​on mm. yhdistetty berberien sanaan“valkoinen” joka viittaa valkoisiin kallioihin.

Melillan suurin turistinähtävyys on edelleen linnoitus, jonka alueella asuu edelleen noin 400 ihmistä ja siellä on kirkko, majakka ja useita historiallisia kohteita ja museoita, kuten Cuevas del Conventico ja Museo de Arqueología e Historia. Tämä museo koostuu monesta osiosta, jotka on  omistettu Melillan berberi-, espanjalais-, juutalais- ja hindu -kulttuurien historialle ja kaupungin tarinalle esihistorialliselta ajalta lähtien. Linnoituksen pohjoisosassa kolmessa kerroksessa sijaitsevat Cuevas del Conventico -luolat rakennettiin 1700-luvulla, ja niitä käytettiin ruuan säilöntään ja vaarallisina aikoina väestön ja uskonnollisten kuvien suojaamiseen sekä messujen toimittamiseen. Nykyään nämä luolat ovat linnoituksen suurin turistihoukutin. Luoliin pääsee kirkon viereisestä luostarimuseosta.

Luolan alimmalla tasolla voi laskeutua kiemurtelevia portaita Cala de Trápanan kallioiselle rannalle, johon on yhdestä luolasta puhkottu iso, ovaali, hieman tarumainen oviaukko.

Linnoituksen korkeimmalta kohdalta näkee kauas merelle sekä kolmeen suuntaan Marokkoon, koska itse kaupunki on vain 9 km pitkä ja 3,35 km leveä.

Jos laskeutuu uimaan Ensenada de los Galápagos -rannalle, joka on pieni suojainen ranta linnoituksen tyvessä, tulee samalle rannalle mihin espanjaiset rantautuivat vuonna 1497.

Keskikaupunki – Pariisi pohjoisafrikkalaisin maustein

Itse kaupunki muistuttaa arkkitehtuuriltaan viehättävästi Pariisia, jota höystää harvinaiset vanhat goottilaiset ja toisaalta pohjoisafrikkalaiset vaikutteet. Suurin osa uudemmasta, 1900-luvun alussa rakennetusta kaupungista on katalaaniarkkitehdin Enrique Nieton käsialaa ja se tekeekin Melillasta Espanjan toiseksi tärkein modernististen teosten keskittymän Barcelonan jälkeen.

Keskustaa värittävätkin kauniit kadut, joiden rakennuksissa on paljon yksityiskohtia, pitsikoristeiset parvekkeet saavat pysähtymään ympäri kaupunkia.

Oma nähtävyytensä on katolinen Purísima Concepció -hautausmaa, jossa sankarivainajat lepäävät kauniilla merenrannalla, ja johon on haudattu paikallisia vuosisatoja. Täälläkin, niin kuin muualla kaupungissa voimakkaan punaisia ruusuja kasvaa joka puolella, värittäen paikallisesta valkoisesta kivestä tehtyjen hautojen rivejä.

Hautausmaan ilmapiiri on rauhaisa ja hieman haikea, aika tuntuu pysähtyvän.

Lauhan ja lämpimän ilmaston takia Melillan ulkokahvilat ja ravintolat täyttävät jalkakäytävät ja kävelykatujakin on paljon, osa niistä kankain katettuja kuumuuden takia. Jääkahvi on suosittu juoma kahviloissa, sekä myös tuoreella mintulla ryyditetty tee, joka näyttää olevan varsinkin vanhemman väestön keskuudessa suosittu.

Kahviloista saa pientä syötävää tapashenkeen, ja iltapäiväsiestan aikana niissä istuskellaankin usein kiireettömästi.

Keskikaupungin vihreä keidas on Hernándesin puisto, jossa palmut, istutukset, suihkulähteet ja varjoisat penkit kutsuvat kävelijää.

Puistossa viihdytään aamusta iltaan.

Keskikaupungista rantabulevardia pitkin pääsee kävellen hiekkarannalle, jossa on rivissä hotelleja hitaasti syvenevän lempeäaaltoisen rannan vieressä jossa on hyvä uida.

Melillan rantaviiva päättyy Marokon kanssa yhteiseen rajalaituriin, mikä on paikallisille suosittu illanviettopaikka, raja kun alkaa vasta laiturin meren puolelta, rantarakennuksen merenpuolella.

Ruokakulttuurissa elää monikulttuurisuus

Kaupungissa elää 4 uskontoa ja kansallisuudet ovat sekoittuneet ajan myötä keskenään, joka heijastuu myös ruoka- ja juomakulttuuriin. Melillan keittiö onkin kulttuurien sulatusuuni ja aistielämys, joka kutsuu maistamaan niin perinteistä couscousta ja pastela-leivonnaisia kuin tuoreita kaloja ja mausteisia varraslihoja.

Keskustan kujilta löytyy perinteisiä maustekauppoja kuten Kif-Kif, joka on sijainnut samalla paikalla melkein sata vuotta. Riisutusti sisustettu maustekauppa tarjoaa yli 20 laatua kahvia ja 40 laatua erilaista teetä, joita kaikkia saa haluamansa grammamäärän. Paikallinen tee-erikoisuus on Té Verde, jota on runsaasti maustettu mintulla. Tästä kaupasta kannattaa ostaa erilaisia mausteita, myös paikallista Espesias Morunas -maustesekoitetta, jota mellilalaiset käyttävät sekä kalan että lihan maustamiseen. Yllätykseksi kaupasta löytyy myös salmiakkia!

Kiinnostava mellilaisherkku on myös makea, elintarvikeväreillä värjätty pasta, jota perheissä syödään jälkiruuaksi.

Kaupungin kauppahalli on auki aamuisin, ja siellä myydään pääsääntöisesti vihanneksia ja hedelmiä, marinoituja oliiveja ja muita säilykkeitä sekä mausteseoksia. Vilkasta kaupankäyntiä voi ihailla myös kauppahallin kahvilasta, jossa myydään marokkolaisittain tehtyä kahvia ja teetä.

Pieniä ruokakauppoja löytyy joka puolelta.

Ravintoloissa usein ruoka on espanjalaista mutta mantereen maustein. Viehättävä, keskikaupungilla sijaitseva Café Victoria Bar tarjoilee Victoria-nimistä malagalaista pienpanimo-lageria tapasten ja merihenkisen menun kanssa ja on nimenomaan paikallisten suosiossa. Ravintolan terassi on iltaisin täynnä paikallisia perheitä ja kavereita, ravintolassa syödään joko tiskillä seurusteluannoksia tai pöydässä pidemmän kaavan mukaan. Paistetut perunakroketit ovat kaupungin erikoisuus, niitä tarjoillaan usein alkuruuaksi, pääruuaksi melkein jokaisesta ravintolasta, myös Victoriasta, löytyy paistettua tonnikalaa. Ja jos Melillassa tilaat tunnetun espanjalaisen herkun “batatas bravas”, voit yllättyä, täällä se on oliivipaprikaseoksessa hengaavaa keitettyä perunaa oliivien kera.

Pienpanimo-oluita ravintolassa on monia, tosin kaikki mantereen toiselta puolelta Malagasta.

Melilla la Vieja -linnoituksen edessä on Plaza de las Cuatro Culturas -keskustori, joka iltaisin toimii paikallisten tapaamispaikkana. Sieltä löytyy myös Melillan hyvin avulias turisti-info sekä monta rentoa ravintolaa, joissa voi sekä syödä lounasta ja illallista tai istuskella jääkahvin kera. Näissäkin ravintoloissa tonnikala on ruokalistan helmi, mutta löytyy sieltä eksoottisempiakin annoksia, kuten kanamunalla ja kinkulla hunnutettu papumuhennos, jossa on hyvin pieniä, hieman ankeriaksen näköisiä paikallisia pikkukaloja. Jälkiruuat ovat useissa paikoissa isoja ja makeita, suklaakakkua eri muodoissaan suositaan paljon.

Merenelävää löytyy monessa muodossa.

Illalla voi suunnata puistossa istuskelun jälkeen hieman fiinimpään Restaurante Instinto -viiniravintolaan, jossa paikallinen ilmakuivattu kinkku on suussasulavampaa kuin missään muualla. Täällä voi nauttia illallisen fine dining -tapaan, tarjolla on roséksi jätettyä tonnikalaa, pihvejä, erinomaisen maukkaita jättikatkarapuja ja hyvin herkullista hiillostettua, kokonaisena tarjoilua purjoa voikastikkeessa.

Ravintolassa on Melillan parhaita viinivalikoimia ja henkilökunta, joka erittäin mielellään suosittelee niitä.

Pohjoisafrikkalaisia makuja kaipaavien kannattaa suunnata rantahotellien takana sijaitsevaan El Caracol Moderno -ravintolaan, jossa perinteisistä mantereen ruuista tarjotaan hieman modernimpia versioita. Annokset ovat silti isoja ja huumaavan tuoksuvia. Melillan keittiössä käytetään paljon couscousia, manteleita ja papuja, eikä tämä ravintola ole poikkeus. Täällä saa myös maistella marokkolaisessa tangine-padassa haudutettua lammasta, grillattuja tulisenmausteisia lihavartaita sekä kiinnostavia jauhelihapiiraita, joissa on mausteena runsaasti kanelia ja huntuna pölysokeria.

Jälkiruuaksi maistuu paikallinen minttutee hyvin makeana ja makeaa polentaa pistaasipähkinöillä ja kanelilla.

Viehättävä Restaurante La Traviata on tunnettu merenelävien tuoretiskistään, josta voi valita lautaselleen mm. kampasimpukkaa, jättikatkarapua, tonnikalaa tai mustekalaa. Kylmää olutta ruuan seuraksi valutetaan komeasta kullanvärisestä hanasta samalla kun pöytä täyttyy herkuista, kuten piripirimustekalasta, mantelivalkoviinissä haudutetusta kokonaisesta merikalasta tai hienovaraisesti yrteillä mausteituista kampasimpukoista.

Illallisen kruunaa öljyssä paahdettu artisokka, joka kruunataan uppomunalla.Kun jälkiruuaksi saa vielä sisältä valuvan herkullista pistaasifondanttia, on olo taivaallinen.

Paikalliset viihtyvät pienissä kaupunkikujien ravintoloissa.

Miten Melillaan ja Melillassa:

Malagasta Melillaan pääsee lentäen, lento kestää noin 30-45 minuuttia. Kaupunkien välillä kulkee myös lautta, jonka matka-aika on kuusi tuntia. Melillaan voi tulla päiväksikin lentäen, mutta suurin osan turisteista viipyy yhden yön. Kohtuuhintaisia hotelleja löytyy monia.

Melillassa on käytössä eurot ja espanjalainen puheliverkko, mutta kannattaa olla varovainen, että puhelin ei vaihda sitä Marokon verkkoon, joka on paljon kalliimpi. Hinta-taso Melillassa on suunnilleen sama kuin Espanjassa. Kaupungissa vietetään siestaa, joten monet ravintolat ja kaupat ovat kiinni iltapäivisin.

Kuvat: Anikó Lehtinen

Kahviposti Juomaposti