Eräsmies: Murphy’s- Irish Stout 4%
Classikkoja juodaan tällä kertaa, uskaltaisin sanoa että aika tunnettu irlantilainen stout heti quinessin jälkeen. Tämä on selkeästi tarkoitettu juotavaksi pint kokoisesta lasista ja vieläpä runsaita määriä, 4% olut kun ei kajahda niin kovaa kupoliin kuin mitä vahvemmat kolleegansa.
Tölkistä löytyy myös hauska kuriositeetti eli vaahdottaja mikä on käytännössä ontto muovipallo jonka yhdessä sivussa on reikä.— Oluen täytön aikana tölkkiin lisätään typpeä, joka tölkin sisäisen paineen ansiosta menee osittain vaahdottajan sisään. Kun tölkki narautetaan auki ja tölkin paine laskee, vapautuu typpi vaahdottajasta pieninä typpikuplina ja olut lähtee hitaasti pyörivään liikkeeseen. Kuulan avulla juomaan saadaan samankaltainen paksun kermamaisen vaahto kuin hanaoluessa on.
Ulkonäkö & Tuoksu:
On muuten kermaisin ja silein vaahto mitä olen kuunaan nähnyt, sitä voi vaikka muotoilla ja se jättää lasiin 2 sentin viipyilevän vaahdon. Tuoksu on paahteinen ja maukkaan kahvinen aromi sekä hiukan esterinen, rusinaa sanoisin. Väritys on tumman ruskea vaan ei ihan musta.
Maku:
Suutuntuma tulee ensimmäisenä vaahdosta joka on kuin löysäksi vatkattua vispikermaa, äärettömän pehmeä ja smooth meininki. Maku itsessään on aika paahteinen jopa karrelle palanut, voisi sanoa että vähän tuhkainenkin maku. Loppuun tulee hiukan pähkinäistäkin meininkiä ja humalointi on— yrttinen ja jopa pippurinen, katkerointi itsessään kyllä tulee suurimmaksi osaksi puhtaasta paahteisuudesta. Sanoisin että jälkimaku on hiukan vetinen johtuen alhaisista prosenteista mutta viipyilevä paahteisuus kyllä korjaa enimmät ongelmat.
Tumma olut joka on suunniteltu juotavaksi paljon ja pitkällä kaavalla. Tämä on vain saarivaltion maukkaampi versio karjalasta mitä täällä on totuttu juomaan muki tolkulla.