Mikkeli-kuva: Kellon ympäri Saimaan rannoilla

Olutkesä ei ota näköjään loppuakseen, sillä vaikka luulin jo, että SOPP Oulu olisi päättänyt festivaalisesongin, niin käsky kävikin Mikkeliin.

Craft Beer Weekend Mikkeli on kaupungin ensimmäinen olutfestari ja koska minä olin neitsymatkalla Mikkelissä, niin ensimmäisten kertojen kunniaksi päätin tutustua kaupunkiin pitkän kaavan mukaan. Tosin kaavan pituus oli vähän myös pakon sanelemaa, sillä Mikkelistä ei ihan noin vain lähdetäkään takaisin kotiin: viimeinen bussi starttaa hieman ennen iltaseitsemää, seuraava vasta aamuyön tunteina.

Kaksitoistatuntinen retkeni alkoi… Kylmyydessä. Lahdessa intiaanikesä porotti vielä niskaan, mutta Saimaan tuulet antoivat kulkijalle kylmää kyytiä. Onneksi korttelin kiertämisen jälkeen veri alkoi liikkua suonissa ja aurinkokin saapui kaupunkiin hieman jälkijunassa – ehkä siis VR:n kyydissä?

Torin nurkalta bongasin Gastropub Einon, jonka terassi sai luvan olla ensimmäinen kohteeni. Varsinkin kun kaupungin ykköskohde Bar Dom (yksi Craft Beer Weekendin järjestäjistä muuten) oli vielä kiinni. Eino oli ihan miellyttävä vihreän kortin paikka, ei sen kummempaa. Suurin osa asiakkaista ruokaili ja vain muutama hahmo viihtyi tuopin ääressä. Selvästi siis enemmän ruokaravintola, vaikka muutama ihan kiva olut pubin puolelta löytyikin.

Pieni lasillinen IPA:a alas kurkusta ja nurkan taakse Domiin, joka oli juuri aukaissut ovensa.

Dom oli sekoitelma peruspubia pelikoneineen ja hieman liian avarine tiluksineen, mutta myös kelpo olutpubia suht mielenkiintoisine juomavalikoimineen – oluen lisäksi tisleet sekä varsinkin viinit olivat hyvin edustettuina. Baarin isoin plussa oli kuitenkin sisäpihan ”beer garden”, joka oli samaan aikaan hellyyttävän söpö ja kylmän teollinen. Samanlainen kuva minulla oli itse asiassa koko Mikkelistä.

Tiesin jo tässä vaiheessa, että palaisin vielä illalla Domin sisäpihalle.

Laskeuduin mäkeä alas takaisin matkakeskukselle seuralaista vastaan ja päätimme yksissä tuumin ottaa nopeat oluet ennen itse päätapahtumaan siirtymistä.

Paikaksi valikoitui Ravintola Päämaja, vihreän kortin ravintola myös – kuten aivan liian moni nykyään. Saimaan Juoma… Saimaa Brewingin kosketus näkyi Päämajan juomasortimentissa vahvana, mutta varsinainen olutbaari se ei ollut. Elämää nähnyt kuppila, jossa pappakerhot vetivät päiväkännejä urheilun pyöriessä ruudulta ja jostain kantautui nenään erittän väkivaltainen jalkahiki.

Kun oluet oli saatu suht rivakkaan tahtiin tuhottua, olimme vihdoin valmiit patikoimaan muutaman kilometrin matkan konsertti- ja kongressitalo Mikaeliin, joka toimi Craft Beer Weekendin alustana.

Itse rakennus oli melko mahtipontinen ja siitä tulikin enemmän mieleen lestadiolaisten rukoushuone tai vaikkapa kirjasto kuin olutfestivaalin pitopaikka. Eivätkä sisätilatkaan minua täysin vakuuttaneet. Jos Craft Beer Weekendia olisi markkinoitu olutmessuina eikä -festivaaleina, niin homma olisi voinut toimia. Nyt tapahtumasta tuntui uupuvan se ilomielisyys, jota mielestäni mikä tahansa festivaali kaipaa taustatuekseen.

Rakennuksen keskikerros oli pyhitetty anniskelulle sekä ruokailulle. Mutta vaikka talo isolta tuntuikin, niin silti tilaa oli vähän: panimot oli sijoitettu kiusallisen lähelle toisiaan ja ravintolan lounaslinjastolta kulkeutuneet hajut häiritsivät olueen keskittymistä. Myöskään istumapaikkoja ei ollut, vaan harvalukuinen yleisö joutui nojailemaan käytävälle sijoitettuihin pöytiin. Toki, yläkerran lämpiö penkkeineen ja sen terassi olivat asiakkaiden käytettävissä, mutta lisäksemme muita ihmisiä siellä ei juuri näkynyt. Tuntuikin, että istuimme seuralaisen kanssa palaverissa, emmekä olutfesteillä.

Pohjakerroksen perältä onneksi löytyi miellyttäviä nahkasohvaryhmiä, joissa oli jo suht mukava nautiskella juomista ja tuijotella viereisen lammen uimareita, joista hämmentävän moni oli alaston mummo.

Craft Beer Weekend jätti kylmäksi, se on pakko myöntää. Muutoksien ei kuitenkaan tarvitse olla suuren suuria ensi vuotta ajatellen (juuri ilmestyneen tiedotteen mukaan tapahtuma saa jatkoa), mutta jollain keinoilla viihtyisyyttä pitäisi saada lisättyä melko kolkon rakennuksen sisuksiin. Ehkä erilaista valaistusta, rennompia oleskelutiloja, viereinen lampi jotenkin osaksi kokonaisuutta..?

Pitää tosin samaan hengenvetoon sanoa, että ilmeisesti lauantain ateriapaketteja sekä tastingeja oli mennyt kaupaksi hyvään tahtiin, eli ehkä Craft Beer Weekendin vahvuus onkin juuri noissa elementeissä.

Muutaman tunnin “messuamisen” jälkeen poistuimme alakerran craft beer -kaupan kautta takaisin kohti keskustaa.

Nälkä alkoi kurnimaan ja kun matkalle osui Ravintola Vino, niin päätimme astua sisään – vain astuaksemme takaisin ulos. Vino oli täpötäynnä ja pöytävarauksia oli tehty koko illalle. Terassilla oli kuitenkin tilaa, joten lämmin alkusyksyn sää sai meidät houkuteltua jäämään.

Jaoimme antipasto-lautasen ja pizzan, jotka molemmat olivat kelvollisia. Hieman tosin hämmensi burgerien lisääminen ruokalistalle, kun ravintola muuten kumarsi Italian suuntaan. Mutta toisaalta, saahan Lahdessakin kylän parhaasta sushipaikasta pizzaa, joten mikä minä olen tuomitsemaan.

“Mitäs tehää seuraavat kuusi tuntia”, kysymys, johon ei tainnut olla kuin yksi vastaus. Siis digestiiveille pubiin.

Wilhelm Public House sai kunnian aloittaa illan baarikierroksemme. Hieman hämyisä ja selvästi raskaampaan musiikkiin suuntautunut paikka tarjosi aivan kelpo olutvalikoiman. Palvelu oli ystävällistä, pyllyn alle löytyi upottava nahkasohva, pils maistui hyvältä ja taustalla soi New York Dolls. Ihmisen oli hyvä olla.

Vieressä Keskusbaari kutsui luokseen. KB on paikallinen legenda, joka kerää kaiken maailman taitelijaa ja hörhöä sisuksiinsa. Ei missään nimessä olutravintola, mutta nopealla otannalla miellyttävä kuppila. Räkäinen ja boheemi – ne voivat olla joskus synonyymejä, mutta eivät läheskään aina.

Keskusbaarin jälkeen päätimme hieman jaloitella ja eksyimme Mikkelin vankilan kautta WTF-nimiseen paikkaan urheilukentän laitamille. What the Fuck pubin nimi on oikeasti What the Fuck? Mutta vaikka kaikki “asenne on rock” -sensorini huusivat punaisella, niin WTF oli reissun kenties miellyttävin yllätys: rento tunnelma ja kylmäkaapissa mm. Cigar Cityn ja Roguen oluita. Ja ruokaakin olisi saanut valomerkkiin asti – eikä edes mitään perus uppopaistettua nakkikoria!

Mikkelin keskusta alkoi hiljentyä puolenyön jälkeen ja jokunen pubi oli laittanut jo ovensa säppiin. Muutaman mutkan kautta päädyimme torille, jossa Viljami & Co Street Junglen konttibaari näytti upealta yön pimeydessä. Hämmentävää kyllä se oli vielä auki, joten istahdimme juomien verran alas. Tyylillä toteutettu (mm. kierrätyskalusteita ja tunnelmallista valaistusta), juoma oli kylmää, seura kuumaa ja taustamusiikkina hyvää räppiä. Olisin voinut istua pidempääkin.

Mutta vielä oli piipahdettava Domissa viinilasillisella. Craft Beer Weekendin väkeäkin alkoi näkymään baarin puolella, joten ympyrä oli ikään kuin sulkeutunut ja me jätimme Mikkelin taakse väsyneinä, mutta onnellisina.

Kuvat:Teemu Lahtinen