Bönthöö bönthöö: Voihan surku, olutkaupunki Turku

Matkustin viime viikolla vanhaan kotikaupunkiini Turkuun tarkoituksena tehdä hieman töitä ja paljon kaikkea muuta. Eli siis pitää oluttuopille seuraa. Ja koska palautuminen on vielä pahasti kesken näin masentavan maanantain iltapäivällä, niin voisin väittää onnistuneeni täydellisesti.

Hyppäsin yliopiston pysäkillä bussista pois ja astuin Turun vielä kovinkin kesäisille kaduille. Paikallisoppaakseni lupautunut Anniskeluliike Portin Vilma Seppälä otti minut iloisesti vastaan ja johdatti meidät lähipuistoon pussikaljalle, sillä alueen pubit eivät olleet vielä aukaisseet oviaan. Kiskoimme Olvin IPAt kitusiimme ja laskeuduimme Yliopistonmäeltä, eli Ryssänmäeltä, takaisin Hämeenkadulle ja Seppälän ravintolapäälliköimään Porttiin.

Itse muistan Portin rakennuksen ja varsinkin sen alakerrassa toiminen Baila Baila -karaokeyökerhon “räväkämpien Ritujen” paikkana, johon tuli muutaman kerran eksyttyä, kun käppäili TVO:n keikkailtamista kohti keskustan rientoja.

Portti ei kuitenkaan ollut räväkkä karaokepaikka, vaan viihtyisä, joskin omaan makuun hieman liian avara, seurusteluravintola kelvollisella olutvalikoimalla. Omistajapohja on muuten sama kuin Cosmic Comic Cafella, joten ei sinänsä mikään yllätys, että olut näkyy myös Portissa.

Tilasin kaksi desiä Oskar Bluesin Hotboxia, joka oli todella pehmeässä kunnossa, ja laskeuduimme Seppälän kanssa alakerran tiloihin, joissa karaoke oli mykistynyt jo vuosia sitten. Tosin tila oli muutenkin mykistynyt, sillä Portin alkuaikoina kellarissa oli järjestetty keikkoja aina doom metalista räppiin, mutta yläkerran asukkaat olivat saaneet “metelöinnin” loppumaan valituskampanjallaan. Nykyään tila toimii usein yksityistilaisuuksien alustana.

Joimme yläkerran viihtyisässä ikkunapöydässä vielä toiset oluet ja haistelimme viereisen Subwayn hyvinkin tunnistettavaa käryä. Alkuun ihan miellyttävä ja jopa ruokahalua herättävä tuoksu muuttui nopeasti ärsyttäväksi hajuksi.

Nopeana välihuomiona pitää sanoa, että Kimiton ja omistavan tahon (Portti ja CCC) yhteistyönä syntynyt Kolme pukkia ei nimestään huolimatta ollut bock, vaan hemmetin raikas IPA. Kimito hei, lisää tämmöistä!

Työt kutsuivat, joten seurusteluravintolasta toiseen. Kerttulin Kievari on piilotettu helmi Kellonsoittajankadulla, mäen rinteeseen rakennetun kerrostalon kivijalassa. Siitä on kuitenkin tulossa juttu talven Olutpostiin, joten pikakelauksella Buxtonin IPAt (josta ei muuten ollut tarjolla kuin 0,4l-koko!) naamaan ja kohti seuraava kohdetta.

Ylitimme jonkun monista Aurajoen silloista (tämä oli kai se uusin niistä) ja askel oli viemässä päättäväisesti kohti Cosmicia. Mutta, koska sää oli terassiystävällinen ja aina on kiva käydä uusissa pubeissa, niin piipahdimme matkalla Bar Ö:hön, ihan siihen Dynamon viereen.

Hauskan oloinen paikka, sellainen muodikkaan nukkavieru. Taustalla Ilmiö-festivaalin perustajia, joten ihmekös tuo. Ei varsinaisesti mikään olutravintola, mutta muutamia nimikkeitä kuitenkin listalla.

Naapurikaupungin Radbrew oli tehnyt paikalle oman oluen, Ilmiön. Kuinkas muutenkaan. Tyylinä kaarinalaisille ominainen APA. Kuinkas muutenkaan.

APAlta se ei kuitenkaan maistunut, vaan tunkkaiselta, täysin flätiltä ja brittiläisen tympeältä. Hyh.

Paska olut ja kaduilla elämöineet opiskelijahaalarimassat varjostivat aurinkoista syyssäätä niin pahasti, että luikimme seuralaiseni kanssa Cosmic Comicin pimeyteen.

Tilasimme tiskiltä Omnipollo Amurgan puoliksi ja vetäydyimme miltei tyhjän baarin viimeiseen peränurkkaan, sinne korokkeelle missä nahkasohva ottaa syleilyynsä.

Etiketti lupaili (“black butter vanilla volcano salt mocha maple white chocolate ganche”) kunnon omnipolloaanista sekoilua, mutta totuus oli toinen. Yllättävän simppeli imperial stout: hieman makea, hieman tuhkainen, hieman paahteinen… Hyvä.

CCC on baarina pakollinen olutkohde Turussa, mutta totuus on kuitenkin se, että valikoiman takia siellä käydään, ei viihtyvyyden.

Hieman jo humaltunut kaksikkomme lähti seuraavaksi kartoittamaan… Niin, mitä seuraavaksi, ilta oli vasta nuori?

City Hospoda huhujen mukaan kunnon sekakäyttöbaari, mutta jos hanassa on CoolHeadin Juiciness, niin “riskei on otettava”.

Nopea Koffin portteri gastropub Aunessa seuralaisen nauttiessa punajuuriburgeriaan. Ihan liian sisustustekstipaikka omaan makuun.

Nurkan takana Kukassa aina yhtä hyvä Thornbridgen Jaipur ja yöpaikan menetys. Kiitos osallistujille.

Hotellihommia selvitellessä käppäilimme kohti Martin kaupunginosaa ja kohti maailman parasta pubia, Hugoa. Turku-vuosilta on jäänyt PALJON hyviä muistoja paikasta ja nyt niitä tuli lisää, kun sai viettää lämmintä syysiltaa Hugon terassilla.

Hotellit saatiin myös vihdoin sorvattua ja seurue kasvoi uudella sekä vanhalla naamalla. Oli kiva tavata!

Kulmabaari mainosti vieressä isosti lonkeroa, joten nopeat “betonit” kurkkuun ja Martinsillan yli takaisin keskustaan.

Hannikainen oli perus lähipubi, jossa oli pakko imeä bulkkia keuhkot täyteen. Aloin olemaan ei-niin-yllättävästi humalassa.

Vielä Mallaskukosta nopea Amagerin geneerinen IPA ja vihdon hotelliin nukkumaan…

…Vain herätäkseni kahdeksalta aamulla ärsyttävään krapulaan.

Jyrki Sukulan käppäisen mikroaterian (haista Jyrki paska!) ja Olvin todella tunkkaisen IPAn “voimistamana” jalkauduin Turuille ja toreille. Tarkemmin Old Bankiin, sillä se oli juuri avannut ovensa. Naapurin Alvar olisi auennut vasta iltapäivällä.

“Pankki” on aina ollut sellainen pönötyspaikka, jossa illan tullen huonosti istuvissa puvuissa juopottelevat pikkupomot kähmivät kaikkea, mikä liikkuu. Ja ei, tämä ei ole monien tarinoiden perusteella edes liioittelua. Ainakaan pahasti.

Nyt ei pukumiehiä näkynyt, jos ei nyt sitten Postin jakeluhenkilökuntaa voi sellaiseksi kutsua. Täysin tyhjä baari siis ympärillä.

Kahden desin annoksia ei Turussa juuri jaeltu, joten tilasin kolmedesisen Roguen Chocolate Stoutin ja kahvin, joille kertyi hintaa miltei kymmenen euroa. Oikeasti!?

Roguen suklaastout oli ihan maistuva aamupalaoluen virkaa toimittanut jälkiruokaolut, mutta sen jälkeen Turun ainoasta real ale -hanasta valutettu Thornbridgen Salted Caramel Lucaria teki samat temput tuplasti paremmin. Olo alkoi tasaantumaan.

Kävelin porttiteorian mukaisesti takaisin aloituspisteeseeni ja Portin ovista sisään. Vilma oli päässyt edellispäivän baarikierroksesta huolimatta avaamaan kioskin, itse en olisi ehkä pystynyt.

Latasin hetken akkujani, tempaisin Thornbridgen raikkaan Wye-kurkkuoluen, hyvästelin oppaani ja aloitin loputtomalta tuntuneen patikoinnin kohti satamaa, josta oli jokusen tunnin päästä lähdössä Suomen paras olut -gaalaristeily (siitä lisää huomenna).

Nousin Uudenmaankadulle kauppaan ja muistin, että Radbar sijaitsee samalla kadulla. Nopea smoothie siis elimistöön ja Radbrew-panimon ravintolaan oluelle.

Muuten larppaushenkinen (silti kuitenkin viihtyisä!) pubi oli pysynyt ennallaan, mutta hanapaikat olivat kutistuneet neljään. Eikä vierashanoja ollut enää olleenkaan. Outoa.

Muutaman pöytäseurueen puheensorina ja vaimea viihdemusiikki rytmittivät oluthetkeä, joka oli sanalla sanoen kehno. Tai siis olut oli kehno. Kuten Ilmiö-olut, niin myös Sandstone oli täysin flätti ja tunkkaisen epämiellyttävä. “Pahvihilloa” lukee muistiinpanoissa. Onkohan Kaarinassa kaikki hyvin?

Myös eräs nimettömänä pysyttelevä baarimestari lähetti minulle ykstyisviestin Instagramissa aiheeseen liittyen. Julkaisen hänen luvallan viestin tässä:

“Ei niitä uskalla baariin ottaa, kun ne on just aina pilalla ja niiden markkinointi saa vetää kuivat.— Kilpailee Suomen paskimman panimon tittelistä”.

AUTS!

Kaksi päivää Turun baareissa alkoi tuntumaan jo elimistössä, mutta vielä oli suoriuduttava satamaan (kikkailin vanhoilta kotikulmilta Urheilupuistoon evästauolle, — Förillä joen yli ja lopulta pussikaljalle Linnanpuistoon) ja jaksettava risteillä 24h. Kiitos Turku.