Bönthöö bönthöö: Tirra – kaksi päivää, kaksi yötä
Yksi baari, kaksi päivää, viisi olutta.
Tirran lauantaipäivä oli täynnä aurinkoa, hyvää seuraa sekä tuoretta olutta. Brewskilta taas muutama uutuus-IPA kylmäkaapissa, joten valinta oli helppo.
Brewski Nemesis, IPA vai hedelmäcocktail? Tuhti smoothie, ilman sen suurempaa katkeroa… Ei kun, olihan siellä sittenkin panimolle ominainen havuöljyinen humalamuhju lasin pohjalla. Brewski onnistui taas.
Istuskellessa hana ehti myös vaihtumaan ja sain pöytään kannettuna lisää tuoretta IPAa, tällä erää CoolHeadilta. CITRACITRACITRA luottaa toiston voimaan ja se kannattaa. Uusienglantilaisuuden kanssa flirttaileva olut tuoksui siltä kuin aromihumalat olisivat hikoilleet lasin täyteen. Sellaista seksikästä tuoretta hikeä, ei mitään vanhan juopon toksista eritettä. Tropiikki oli kuuma ja situkset kosteita. Ananas ja mango, greippi ja bingo. Öljyinen humalointi saatteli kaikki kolme Citraa nieluun, joskin hieman puolivillaisesti. Jotain fyllinkiä CITRACITRACITRAN peräpää olisi nimittäin kaivannut.
Sama päivä edelleen, mutta nyt kello läheni jo puoltayötä. Kimiton sekä Keikyklubi-blogin yhteisen kotiolutkilpailun voittaja tuli Heinolasta ja sitä kautta Lahteenkin saatiin kegillinen Lusin savuista alea. Ei ehkä varsinainen Tirra-olut, mutta haitanneeko tuo.
Kuten nimi paljastaa, niin savumallasta oli tösäytetty olueen mausteeksi. Kimiton Jonas kertoili, että savua on tosiaan laitettu vain mausteeksi, eikä hänen mukaansa Lusi ole täysverinen savuolut. Mutta kyllä se oli, sillä savun ja hedelmäisen ale-pohjan symbioosi oli kaunista juotavaa. Tuhti ja tasapainoinen, jossa katkeroa ei myöskään ollut unohdettu. Jos nyt jotain, niin alun metallinen kilahdus oli pieni kauneusvirhe.
Seuraava päivä, pyhäpäivä. Vartalo vaati tasuria, joten matka vei takaisin Tirraan. Enpä oikein osaa enää muualla edes käydä.
CoolHeadilla pantu Pienen ensimmäinen omaolut, Vanilla Blood, oli isketty hanaan, mutta siitä voitte lukea lisää eilisestä postauksesta.
Viiikonlopun kolmas tuusulalainen uutuus oli geneeriseltä post-metal-bändiltä nimensä anastanut Sea Betrayed Us. Hauskaa on myös se, että tuon gosen etikettikin seurailee — hieman Kylesa/Baroness-tematiikkaa.
Hauska oli myös itse olut. Mustekalan musteella värjätty gose ei värjääntynytkään mustaksi, eli se kikka ei toiminut. Olut oli myös suolattu venäläisellä mustalla suolalla, mutta ei senkään rikkimäiset armoit mitenkään ylitsevuotavasti aisteihin ottaneet. Mutta kikkailusta huolimatta, tai juuri sen takia, Sea Betrayed Us oli hyvää. Se oli lopulta yksinkertainen hapanolut. Happamuutta, suolaa, sitrusta, yrttejä, kuivaa puuta ja siinäpä se.
Olin tyydytetty, olin päissäni, olin lähdössä kotiin…
Yhteistyössä: Tirra – Lahen reiluin kapakka jo vuodesta 1957
