Bönthöö bönthöö: Tampere-trilogia, osa II: lauantai

…Yön pikkutunneille venähtäneet kuvaussessiot olivat jättäneet jälkensä pääsiäisen kärsimysnäytelmässä pääroolia vetäneisiin vartaloihimme. Pikku hiljaa koko konkkaronkka alkoi kuitenkin “nousemaan, ottamaan sänkynsä ja käymään”.

Käymään vain tänne tultiin, eikä olemaan. Käymistä oli vuorossa myös seuraavaksi, kun aamu(päivä)toimet oli saatu taputeltua ja auton nokka kohdistettua kohti Pyynikin Käsityöläispanimoa, jossa myös väsymystä valitellut olutmestari Tuomas Pere meitä jo odotteli. Odotteli itse asiassa hieman yliaikaa, sillä ajoimme navigaattorin ohjeiden mukaisesti vaikeimman kautta.

Pikainen pyrähdys Pyynikin panimolla

Pyynikin uunituore kauppa oli avautunut vain viikkoa aikaisemmin ja vaikka näin ulkopaikkakuntalaisena sijainti tuntuu olevan hyvinkin syrjässä, niin asiakkaita kyllä piisasi. Hyvä toki niin.

Hyvä toki niin myös sen takia, että panimo tuntuu löytäneen jyvää myös vaaleampien oluiden suhteen. Tummathan Pyynikillä on aina osattu. Uusi jyvä on myös löytynyt designin suhteen, sillä tamperelaisten tölkit ovat kuin varkain nousseet maan parhaimmistoon, mitä tulee pakkaussuunnitteluun. Ainakin niiden parin tuotteen kohdalla, jotka ovat ilmestymässä lähiaikoina markkinoille.

Kiertelimme Peren opastuksella panimon tiloissa ja vaikka tiesin Pyynikin olevan iso tekijä, niin sen koko tuli silti hieman yllätyksenä. Ja lisää lihaa rungon ympärille on rakentumassa: tynnyriprojektia, ulkotankkia, tislaamoa…

Suunnitteilla on myös mailman ensimmäinen automaattinen olutsauna, jonka yhteyteen asiakas voi sitten ostaa lisäpalveluna hierontaa, kalevalaista jäsenkorjausta tai vaikkapa kuppausta. Kokonaisvaltainen panimokierros on siis Pyynikin tavoitteena tulevaisuudessa.

Ohana valo

Olimme vielä panimolla keräilemässä laatikkoon korruptiojuomia, vaikka aikataulun mukaan auton olisi pitänyt olla jo parkissa Tampereen keskustassa. Hieman siis hopulla kiitimme kauniisti Tuomas Pereä ja painoimme nastan lautaan. Nyt hieman fiksumpaa reittiä pitkin edeten.

Kaara parkkiin Hämppiin ja lentävällä askeleella kohti Kauppahallin Ohanaa, josta huhujen mukaan löytyisi kaupungin parhaat burgerit. Koska seurueessa oli hampurilaisentusisasti, niin tätä etappia ei yksinkertaisesti voinut sivuuttaa.

Ehdimme ostamaan “talon burgerit” ja vielä syömäänkin ne Kauppahallin nurkassa ennen ovien sulkeutumista. Hotkimiseksi meni, mutta pirun hyvähän tuo oli. Pihvi oikeaoppisen punainen, cheddar sulanut nätiksi kuoreksi ja briossi sopivan rasvainen. Maut kohdillaan. Se olisi oikeastaan riittänyt, sillä kasvispuoli tuntui vievän liikaa tilaa itse pihviltä, eli siis itse burgerilta.

Pääsiäinen on hiljentymisen aikaa. Ehkä? Mekin vetäydyimme useaksi tunniksi takaisin kylpylän rauhaan kuvailemaan, saunomaan sekä tissuttelemaan. Sää oli upea, joten pussikaljakausikin tuli korkattua Näsijärven jäällä. Elämä on ihmisen aikaa.

Pyynikin / Post Scriptum / Peccatum Two Broken Ribs oli upean paahteinen sekä mausteinen poronjäkäläolut. Olvin uusi lonkero kivan metsäinen kaikessa marjaisuudessaan ja katajaisuudessaan, mutta aivan liian makea. Laitilan American Pils taasen rapsakka pils, josta en tosin “amerikkaa” löytänyt. Varmaan paljon muutakin, mutta ei kaikkea voi muistaa.

Destination Unknown: Soho

“Pitäskö sitä baariin vielä ehtiä”? Pitäisi, joten taas taksi alle ja voitolla yöhön. Ensimmäinen kohde: Soho. Ihan pelkästään gastropubin seitanburgerin takia.

“Eijjole”. Keittiö oli mennyt jo kiinni, eikä siitä ilmoitettu missään. Parit juomatkin oli kannettu pöytään, joten porukan nälkäisimmät marssivat mielenosoituksellisesti kohti seuraavaa ruokakioskia “toxic twinsin” jäädessä tuhoamaan myrkkyjään.

Arctic Blue Gin jatkaa suomalaisen ginin maailmanvalloitusta ja pienen maistiaisen perusteella voin sanoa, että ymmärrän kyllä. Raikkaan syysmetsäinen gin.

“Talon oma panimon”, eli Nordic Breweryn olutta oli toki myös hanoissa. Hoocee IPA herätti mielenkiinnon jo sen takia, että taustamusiikkina pauhasi juuri sillä hetkellä joku HC-klassikko. Ehkä Minor Threat. Ehkä ei. En kirjannut ylös. Myös assosiaatio BrewDogin maanmainioon HC IPAan oli välitön. Hardcorea se ei ollut, mutta mukavan piristävä hedelmäpommi kuitenkin.

Maksa maksaa laskut?

Tunnit alkoivat huveta kellosta ja kävi selväksi, että ehtisimme enää yhteen kahteen asti auki olevaan pubiin. “Kakkosen baarii”. Pyynikin Brewhouse ja Konttori jouduttiin siis skippaamaan, sillä demokratia osoitti kohti Nordicia. Gastropub-langasta pidettiin kiinni katkeraan loppuun asti.

Laumasta eksyneet sudetkin olivat saaneet murut rinnan alle, joten keräsimme itsemme sekä seurueemme Nordicin takatilassa, jossa jokaiseen lasiin kaatui Duggesin ja Stillwaterin toistoon luottava Mango Mango Mango. Makeaa pilttiä nenässä, hapanta mangokarkkia suussa. Hiton hyvä ja jopa monipuolinen hapanolut, mutta 9€/0,33l on jo haista sinä asiakas paska -tason hinnoittelua. Hyi.

Muuvssit ja muussit Muusassa

Väsymys ei vielä painanut kenenkään silmää ja tuntui, että Nordicissa ilta lähti uuteen nousuun. Ainoa oikea ratkaisu oli siis ottaa apostolinkyyti Olympia-kortteliin ja astua takaisin Muusan hellään huomaan. Ja se todellakin oli ainoa oikea ratkaisu, sillä oven auetessa dj tösäytti levylautaseltaan soimaan Warren G:n ja Nate Doggin Regulate-ikivihreän. Vannoimme rakkautta toisillemme, vaikka vasta edellisenä päivänä tapasimme. Voisitko muuttaa takiani lahteen?

Cocktail-lista tarjoili Negronia ja Mojitoa, tiskijukka tarjoili hittikimaraa, tanssilattia tarjoili kuumaa tunnelmaa ja hanalaite tarjoili RPS / Fat Lizard The Lizardia. Tuon oluen kohdalla on pakko sanoa, että kolmas kerta toden sanoo: nyt oli hyvää! Ei ehkä NEIPAa, mutta väkivalloin sieluun tunkeutuvaa männynrunkoa ja vatsahappojen kanssa brutaalisti taistelevaa humalaöljyä. Ei nössöille.

Kiitos kanssamatkustajille upeasta viikonlopusta! Kiitos myös Zeytuun-ravintolalle, jossa ruokailimme sunnuntaina ennen kotiinlähtöä. Mezet ja falafelburger olivat kaikki hintansa väärtejä – ja vähän ylikin.

—