Bönthöö bönthöö: Länsimetro-tasting – ”Tää olis kannattu tehä kesällä”

Lupasin loppukesästä pitää parille kaverille tastingin ”olutmaailman uusista tuulista”. Päivämäärä saatiin sovittua marraskuun alkuun, mutta aivan loppumetreillä yksi osallistujista joutui jättämään leikin kesken ja sitä myöten myös maistelun näyttämöksi kaavailtu asunto oli poissa pelistä.

Mitäs nyt?

En jäänyt kuitenkaan harmittelemaan tilannetta. Inspiroiduin nimittäin muutaman viikon takaisesta Now Drinking –juttukeikasta ja ehdotin jäljelle jääneelle kaksikolle länsimetro-baarikierrosta, jonka välietapeilla voisimme julkijuopotella tastingiin tarkoitetut oluet parempiin suihin. Idea hyväksyttiin yksimielisesti, joten seikkailu oli valmis alkamaan.

Kierroksen ensimmäinen etappi oli Pien Shop & Bar, jonka tiskiltä koukkasin pussillisen lahjusjuomia matkaan. Pien-pomo Erkki Häme oli meitä varten kerännyt viisi “uutta ja modernia” olutta, joten iso kiitos Ateneuminkujalle.

Nopeat janojuomat kitusiin Pienen karkkikauppamiljöössä ja ripeällä askeleella Kaisaniemen metroasemalle. Tai Helsingin yliopiston metroasemahan se virallisesti on ollut jo useamman vuoden, mutta ihan sama. Minä käytän edelleen Kaisaniemeä.

Metro sujahti kuitenkin neniemme edestä, joten oli hyvä aika aloittaa tasting jo laitureilta. Ensimmäisenä kertakäyttömukeihin kaatui tanskalaista DIPAa, Alefarm Reach. Vastsillään Suomeen rantautunut panimo on jo herättänyt ihastusta, mutta mitä mieltä raatimme oli siitä?

Heat Gun: Voin juoda, jos joku kysyy. Jotain makua liikaa, mitähän se on?

Teemu: Maku?

HG: Se se varmasti on.

She: Ei ole sanoja nyt tähän. Tosi hyvää!

T: Kypsää rakkautta. Tuhtia ja sameaa hedelmää raikkaalla yleisilmeellä. Hyvin tehty NEDIPA.

Odottelu ja oluen juominen tekivät seurueen yhä janoisemmaksi, joten suhautin auki seuraavan tölkin heti metron saapuessa laiturille. Tupla-IPAn jälkeen micro IPA kuulosti hyvältä ratkaisulta. Ja kun kyseessä on Whiplashin maanmainio Northern Lights, niin siinä makupommissa ei paljoa 2,8% paina. Tai painaa todella paljon. Äh, ehkä ymmärsitte?

HG: Ei maistu liikaa. Mikään. Vähän vetinen, mutta hyvä.

S: Lupaa liika, ei anna tarpeeksi. ”En vaihtais kanavaa”.

T: Jo nyt on helvetti. Miten maailman parasta ”ykkösolutta” voi arvostella noin mitäänsanomattomasti? Tässähän on kaikki jiirissä!

Kaksi ensimmäistä olutta oli jo saatu tuhottua, kun astuimme Matinkylän pääteasemalta ulos ja ylös kohti kauppakeskus Iso Omenaa. Pienen haahuilun jälkeen löysimme itsemme Espoon Pienen nurkalta (joka ymmärtääkseni sulkee ovensa vielä tämän vuoden puolella), josta osasin edellisen käyntikerran perusteella suunnistaa Captain Corvukseen.

Corvus on kauppakeskusbaari. Ihan miellyttävän brittihenkinen miljöö nahkatuoleineen ja pienine loosseineen, mutta yhtä kaikki se miellyttävä miljöö sijaitsee kauppakeskuksessa. Ja kauppakeskus ei ole miellyttävä miljöö.

Joimme pikaisesti pienet tuopimme tyhjäksi ja tyhjensimme itsemme yleisissä wc-tiloissa, sillä Captain Corvuksella ei omaa toilettia ole. Hämmentävää.

Länsimetro kutsui taas, nyt takaisin päin. Tosin vain yhden pysäkinvälin verran Niittykummun metroasemalle, jossa oli hyvää aikaa avata seuraava olut. Brew By Numbers 23/02 Keller Pils – Amarillo oli Hämeen mukaan pussissa siksi, että pils on aina muotia. Ja tottahan hän puhui. “Kysy vaikka Kähköseltä”, kuten Erkki asian muotoili.

HG: Täähän on jo ihan bissee. Hyvä.

S: Näistä helpoiten juotava. Perinteisin. Ei kyllä paras.

T: Tää on perus kiva. Mukava juoda välillä tämmöstä hieman perinteisempääkin tavaraa – tosin jenkkihumalan rooli on isohko.

”Kummassa suunnassa se Gallows Bird oikein?”

Se oli juurikin siinä toisessa suunnassa, mutta kevyen reippailun jälkeen löysimme Corvuksen sisarsaluunan oville.

Gallows Bird on toki klassikkopubi, mutta tuntuu, että se on jäänyt kehityksessä jälkeen. Länsimetro saapui vihdoin, mutta saapuivatko asiakkaat sen kyydissä? Helsingissä kilpailijoita on kuitenkin pilvin pimein. GB oli nytkin miltei tyhjä.

Kuuran real cider oli raikas välipala oluthedonismin keskellä. Matkan oli kuitenkin jatkuttava.

Koska tarkoitus oli ottaa länsimetro haltuun kunnolla, niin päätimme kävellä jo koetun Niittykummun sijaan Urheilupuiston asemalle. Ja toki juoda siinä samalla seuraava olut. Lidlin kulmalla aukaisimme Wiper and True Stout Milk Shaken. Kyseessä itselleni hieman tuntemattomampi englantilaispanimo, mutta näinhän sitä tulee tutuksi. Juomalla. Kuten ihmistenkin kanssa.

HG: Jälkkäriolut. Mulle ei vaan tummat oluet oikein maistu. Eikä makeus. Eli kiitos, mutta ei kiitos.

S: Ehkä paras tumma olut, jota olen maistanut. Pehmeää. Ja kyllä mä ton nimen pirtelön löydän.

T: Onpa hyvä! Makea jälkiruokastout, joka toimii ilman ”imperiaalisuuttakin”. Kaakaota ja paahteisuutta nätissä paketissa. Kaasea kasa makuja saatu ahdettua 4,8-prosenttiseen juomaan. Paras milk stout ehkä ikinä.

Urheilupuistolla olimme taas liian aikaisin ja jouduimme odottelemaan seuraavaa lännen pikajunaa jokusen tovin. Viimeinen puteli siis auki.

Brekeriet Rips (Vild) jatkaa ruotsalaisten maineitta niittänyttä Vild-sarjaa. Ja hyvin jatkaakin. Joskin korkkikorkin irti saaminen oli hieman kinkkisempi tehtävä ilman oikeaoppista avaajaa, mutta kotiavaimen avulla saimme vihdoin olutta mukeihin.

HG: Etikkainen, terävä. Tykkään, tykkään tämmösestä rajummasta.

S: Siiderimäinen. Onko tää siiderii?

T: Mikä siideri maistuu tältä? Kerro! Ostan heti laatikollisen.

S: Heheh. Ihanan terävä ei-siideri. Ei pyöreän pehmeää, vaan isku mahaan.

T: Illan paras. Hapanta marjaisuutta (punaherukka) ja sitrusmaista purevuutta. Jos Whiplash ja Wiper and True olivat ahtaneet paljon makuja pieniin prosentteihin, niin samaa voi sanoa tästä Brekerietin 3,5-prosenttisesta pikkujättiläisestä.

Vihdoin kulkuvälineemme ilmestyi putkesta, mutta kello oli jo niin paljon, että tajusimme Ravintola Fat Lizardin jäävän välistä. Harmi, mutta matka vei tällä kertaa suoraan päätepisteeseemme, Sidewalk Lauttasaareen.

Sidewalk oli pitkä, mutta pieni baari miltei uudenkarheaa metroasemaa vastapäätä. Urheilu pauhasi ruuduilta aivan liian kovalla volyymilla ja miesten vessa oli pelkkä pisoaari. Miten voi olla? Hoidin hommat naisten puolella, join 8-Bitin OlutExposta tutun Sonic Screwdriver loppuun ja suunnistimme konkkaronkan kera bussilla (metro oli jo lopettanut liikennöintinsä) kohti keskustan syntejä. Se on kuitenkin jo toinen tarina.

—