Bönthöö bönthöö: Lahen Ajat: Hiivainfektioita milleniumin kynnyksellä

Juttu julkaistu alun perin Lahen Ajat -verkkolehden— kesäkuun numerossa.

Otin erityisellä ilolla vastaan oikeat, ei-käymisteitse valmistetut long drinkit kauppojen valikoimiin. Pitää vaan nykyään olla tarkkana, sillä hiivapohjaisia lonkeroita on edelleen hyllyt täynnä ja kiireessä saattaa vahingossa napata mukaansa 4,7% -version – Hartwallin tölkit kun näyttävät niin kovin samalta. Minulle kävi taannoin moinen lapsus, mutta koska harvoin kaadan alkoholia viemäriin, niin päätin nautiskella pakastinkylmän “kiljulonkeron” pahimpaan kohmeloon. Siitä olikin jo aikaa…

…Ensimmäinen huikka ja hiivaiset muistot viilsivät alitajuntani auki kuin kuuma veitsi ihon. Ajan rakenne muuttui ja vatsassa velloi.

Lahen Pikku-Vesku, vuosituhat ja sen viimeinen kesä alkavat hämärtyä kohti loppuaan ja bileet ovat sen mukaiset. Maailmanloppua ja ”yykaakoota” odottava nuoriso juhlii kuin huomista ei tulisikaan, vaan uuden vuosituhannen harmaa verho peittäisi kaiken alleen. Katson vetisin silmin tuota hedonismin juhlaa pusikosta, olenhan juuri oksentanut Räihän grilliltä hetki sitten haetun makkaraperuna-annoksen ja yritän nyt putsata pahimpia roiskeita “granthilleiltäni”. Anna hyvän kiertää, sanotaan. Vai pahan?

Räihän mummo oli taas laittanut parastaan, mutta intiaanikesän viimeiset helteet olivat kuumentaneet ruokajuomana toimineen appelsiinilonkeron kiehuvaksi ja se oli liikaa herkälle vatsalleni.

Olo alkoi kuitenkin hieman kohenemaan ja yritän herätellä kaveriani Ändiä, joka viettää hyvin ansaittua välikuolemaa viereisellä penkillä. Toki tavoilleen uskollisesti vihreä toppatakki päällä – olihan jo elokuun loppu – ja taskussa paperipussiin kääritty litran Karhu, “känkkäbisse”. Herra nukkuu kuitenkin Ruususen unta, joten jatkan matkaani seuraavalle penkkirivistölle.

Havahdun sohvaltani summerin pirinään, mutta en ole aikeissakaan vastata sen vaativaan käskyyn, sillä jokaiselle huikalla vaivun yhä syvemmälle tuohon katkeransuloiseen long drink -horrokseen.

Nimettömäksi jäänyt tyttö istuu syliini ja tunkee kielen kurkkuun. Yritän ensin hangoitella vastaan, mutta neiti on päättänyt ankkuroida minut paikalleen kielikorullaan. Menthol-savuke, kirsikkainen huulikiilto ja Pink Cat maistuvat huulillani, ilmassa tuoksuu Tommy Girl. Party like it’s 1999.

“Tunnenkohan tämän tytön”, mietin, mutta unohdan moisen sivuseikan ja annan jo jonkin aika sitten hienomotoriikan hylänneen käteni vaellella nuoren naisen avonaisen paidan etumuksella vain huomatakseni, etten ole juurikaan kiinnostunut hänestä tai tisseistään – olenhan räppivideoiden kautta ehdollistunut pyllymieheksi.

Sytytän tupakan ja hyvästelen nimettömän neidin tärkeilevästi: ”Nyt tuli kiire”. Ja kiirehän se toki olikin, sillä illan baarirahat piti vielä tienata myymällä muutama kimpale ”paskaa lätkää” uuvateille, jotka polttaisivat vaikka mummonsa tuhkat, jos uskoisivat sen käyvän päähän. ROIMII!

Kesäteatterin katsomon takana käy kuhina, kun kannabiskauppa on saavuttanut illan saturaatiopisteensä. Itse sain jo oman varastoni ”luukutettua” vanhoille koulukavereille, joilta taisin pyytää hieman ylihintaa. Ei edes hävetä, sillä tyhmä ei ole se, joka pyytää.

Ändi on vihdoin saanut kostean suudelman alkoholilta ja noussut (väli)kuolleista. Herättelevää kotiviinitönikkää tarjotaan minunkin suuntaan: ”Räihän tuore satsi”, Ändi sanoo virnistellen. Kyseessä kuitenkin eri Räihä kuin grillin mummo. Vai onko? Oli miten oli, otan pitkän huikan kanisterista. Oksennus nousee takaisin kurkkuun, sillä Ruolan ostarilta haettu ”viini” ei ole ikinä ollut tunnettu hyvästä maustaan. Pillereitä, piriä, pirtua… kukaan ei edes oikeasti tiedä, mitä tuo karmaiseva litku pitää sisällään, mutta tarinoita on sitäkin enemmän. Noh, päähän se ainakin käy.

Äh, lasini on tyhjä. Onnekseni hiivaista “herkkujuomaa” on tilkka jäljellä, joten voin vaipua lonkerotranssiin vielä pieneksi hetkeksi.

Väsymys painaa päälle, mutta viinaa on vielä reppu täynnä. Vaellamme keskustan ”Nopan” kautta kohti Möysän Essoa ja ostamme ranskalaiset sekä tölkin sitrus-Juissia. Koluamme ihan vieressä asuvan Ändin vanhempien verkkokomeroon ottamaan vastaan laskut sekä uudet nousut.

Paikallistuotettu kotiviini alkaa vihdoin maistua siedettävältä, sillä Juissi ja repussa pitkän illan pyörineet lonkerot peittävät ominaismakua välttävästi. Humalatila alkaa olemaan käsinkosketeltava, mutta nukkumaanhan ei mennä, ennen kuin kaikki on tuhottu – alkoholi ja mielenterveys nyt ainakin.

Aamu on jo pitkällä, kun pääsen kompuroimaan silmät ristissä vihdoin kohti kotia. Walkmaneissa pauhaa Lunizin I Got 5 on It, kun otan viimeisen huikan Upon sillalla ja hymyilen kilpaa auringon kanssa. Tätä se elämä kai on, vaikka se ei aina maistuisikaan erityisen hyvältä.