Sinebrychoff Juomaposti
Sinebrychoff Juomaposti

Bönthöö bönthöö: Kotioluttuokio: Panimo HIMA Viola & Vako-Suomen Humalan pelko

Sain viime viikolla Panimo HIMAn edustajalta kutsun tulla maistelemaan kotipanimon tuoretta IPAa mahdollisimman tuoreena. Toki moinen sopi ja kun oli pari tuntia ylimääräistä aikaa Helsingissä, niin istahdin HIMA-jorkin kanssa vallilalaiselle sisäpihalle tissuttelemaan ja juttelemaan mm. lahtelaisesta Tinder-skenestä (olematon).— Kerrassaan mukava tuokio.

Ensin maistoon HIMAn Viola Multigrain IPA, joka jo nimessään ja hauskassa etiketissään kertoi kaiken oleellisen: kyseessä siis neljän viljan (ruis, vehnä, kaura, ohra) IPA. Humalina Herkules, Experimental 035, Galaxy ja Amarillo. Volyymia 6,8% ja pullotuspäivä 3.6. Tuoretta tavaraa ehdottomasti.

Nätti vaalea olut HIMAlta. Kerrankin. Tuoksu kovin viljainen, jopa pilsmäinen. Hyvä, mutta jännä. IPAhan tämän piti olla. Ja olihan se lopulta. Kirpsakka ja kuivahko, hedelmäisyys huomattavasti enemmän kallellaan sitruksiin kuin moderniin tutti frutti -mehusteluun.

Viola oli maistuva perus IPA ilman kikkailua tai toffeemaista makeilua. Joisin uudestaankin.

2018-06-17 05.00.32 1.jpg

Aamupäivän toinen IPA oli nerokkaasti nimetyn Vako-Suomen Panimon Humalan pelko, joka jatkoi helsinkiläisen kotioluen riemukulkua. Humalan pelko oli 5,6-prosenttinen NEIPA, joka oli maustettu mangolla. Humalina El Dorado, Galaxy ja Experimental 03.

Itse olut ei naurattanut, mutta hymyilytti leveästi, sillä Humalan pelko osui kesäiseen mehuhampaaseeni liki täydellisesti. Jo tuoksu kertoi tulevasta mehustelusta: tuoretta ananasmehua, jonka pohjalla piilottelee raikas ja ravitseva humalamuhju. Kuuluuko ananas olueen? Totta munassa. Mehuahan tämä monen mielestä varmasti on, mutta Tippa-T:tä lainatakseni: “Mä oon niin mehu”. Kirjoitetaan mehu nyt varmuuden vuoksi vielä kerran tähän: MEHU.

Ananasta, mangoa ja sitruunaa, loppuun vielä kunnon humalaöljyt naamalle. Aivan vitun ihana olut!

Juomaposti Laitilian Kukko 2025
Laitilan Strong Bitter Juomaposti