Bönthöö bönthöö: Gastro Helsinki 2018 – paljon olutta, vähän ruokaa, tippa kahvia
Kun eilen raportoitu Alkon mediapruuvi oli saatu kiskottua parempiin suihin, niin palasin samoja jälkiä rautatieasemalle ja hyppäsin lähijunaan kohteenani Pasilan Messukeskus. Messukeskuksessa vietettiin Gastro Helsinki -messujen viimeistä päivää ja vaikka kyseessä on ensisijaisesti HoReCa-ammattilaisille tarkoitettu tapahtuma, niin ilmeisesti olen Olutposti-postin myötä jo tarpeeksi ammattilainen itsekin, sillä sain kutsun messuille. Kelpaa.
Junassa bongasin samaan osoitteeseen matkalla olleen Donut Islandin Mikan, joka harkitsi Timo Konttisen innoittamana lempinimensä vaihtamista Munkkitsaarista Munkkigunnariksi. Miksipä ei.
Seurasin Mikaa koiranpennun lailla, sillä tiesin hänen olevan matkalla kohti anniskelualuetta, joka kuitenkin oli se kaikista mielenkiintoisin osio— – keittiölaitteet tai Vuoden Tarjoilija -kilpailun finaali kun ei ehkä ole sitä ominta alaa.
Heti Wine, Beer & Spirits -alueen etunurkasta löytyi tuttuja naamoja, sillä Albergan Miika huuteli maistelemaan uunituoretta red alea, Ale Caponea. Samalla sain heidän tiskiltään lainaan Decanterin olutlasin, jos vain palauttaisin sen ajoissa. Palautinhan minä. Iso kiitos lainasta, sillä muuten juomankaatajilla oli tarjolla vain käppäisiä muovikuppeja. Myöhemmin tosin kuulin, että jostain päin messukeskusta olisi pystynyt vuokraamaan lasin suht sakiaan 8€ hintaa, josta puolet sai takaisin palautuksen yhteydessä.
Muovikupista meni kuitenkin seuraava maistiainen, sillä aikuisten lasissa oli vielä tippa jäljellä Albergan Pale Alea. Kuura-siiderimö oli Fiskarsin Panimon sekä Ägräs Distilleryn kanssa edustamassa Fiskarsin rikasta juomakulttuuria ja pääsin vihdoin maistamaan heidän palkittuaan Ice Cideria. Olihan sen nyt hemmetin hyvää:— upea jälkiruokasiideri kaikessa intensiivisessä, makeassa ja (kaneli?)mausteisessa omenaisuudessaan.
Gastroilla ei varsinaisesti maksettu mistään mitään, vaikka kuulemma maksuseteleitä olikin muutamia näkynyt siellä täällä. Itsekin sain Sinebrychoffille parit lappuset, mutta käyttämättä jäivät. Kutsussa kuitenkin luki se, että saiko messuvieraalle tarjoilla vai ei. Sinänsä jännä, koska tapahtuma oli K18.
Mutta samapa se minulle, sillä olutta kaatui omaan lasiin tasaiseen tahtiin. Pääasiassa olutta, sillä tarjolla oli myös lonkeroa, jo mainittua siideriä, erilaisia viinoja, tiskeittäin viinejä yms. Taidan olla kuitenkin olutihminen henkeen ja vereen, sillä hyvin vähän tuli pyörittyä muualla kuin tuolla Suppilogin hallinnoimalla panimotiskillä; New Long Drink Companyn juomat olivat totutun maistuvia, kuohuviini on parempaa alkoholillisena kuin alkoholittomana ja Fiskarsin “pontikka” potkaisi kovaa.
Kun nyt Gastro-messuilla oltiin, niin nälkä alkoi kurnimaan huumaavien tuoksujen leijaillessa nenään. Liityin olutmonitoimihenkilö Anikó Lehtisen, eli siis nykyisen päätoimittajani, seuraan HK/Kariniemi-kaksikon VIP-loossiin, jossa eteen kannettiin lasilliset viiniä sekä hyvin kanaisa annos ruokaa. Proteiniit toimivat kiitettävästi ja varsinkin ensikosketus broilerinmaksaan oli miellyttävä. Timjamiöljy kruunasi kokonaisuuden. Riisilisäke oli sitten naarattu 90-luvun kouluruokalan “risotto-oppaasta”, kunnon mössöä.
Jälkiruoaksi nopeat ja herättelevät kahvit Pauligin kojulla, istuimme palaverimme loppuun ja suuntasimme takaisin olutmaailmaan, takaisin oluen maailmaan.
Suomenlinnan paljon hehkutettu— Kealakekua oli— kääntynyt jo elämänsä ehtoopuolelle: ikävää karamellisuutta taustalla häiritsemässä ja ne viimeisetkin kysymykset siitä, että onko kyseessä NE-liitteinen IPA voidaan nyt unohtaa… Odotapas vähän, sillä toinen maistiainen samasta tuotteesta oli taasen totutun tasokas. Taisi ensimmäisen kohdalla olla vain hieman epäonninen pullote. Ei se “uusienglantilainen” olut silti ole.
Vieressä Vakka-Suomen Panimo tarjoili “Pastorin” johdolla uutta American Lageriaan. Vain 3,5%, mutta hyvin saatu kurveja rakennettua noillakin volyymeilla. Maku oli pienoinen pettymys, sillä luvattua Cascadea oli hankala erotella hieman diasetyylisestä sekä greipin valkoisen osan mieleentuovasta kuivakasta makumaailmasta. Raikkautta olisi vaatinut.
Stadin Modern Pils oli nimensä mukainen ja maistuva, Honkavuoren Taiga pehmeän paahteinen, Hartwallin tiskillä testattiin Brooklyn Lageria ja Carlsbergia joidenkin modernien hanalaitteiden kautta, Takatalo & Tompuri kylmäsavusti skribenttiä— ja Fiskarsin Vailla humalaa veti naaman ihanan happamaksi.
Mukava tapahtuma kaiken kaikkiaan. Paljon tuttuja, muutaman blogin lukijakin tuli jutulle (moi vaan!) ja sosiaalisena liukasteena maistuvia perusoluita, joita ei tulisi ns. oikeilla festareille edes harkittua.
—
—
—
—
