Bönthöö bönthöö: Daavid vs. Goljat: rukiiset uutuus-IPAt

Karhu Ruis-IPA, 5,3% | Pekkale Crack Attack, 6,9%

Brändi

Karhu: Osuu ja uppoaa. Yksinkertaisilla muutoksilla Karhun jo sinänsä toimivasta grafiikasta on tehty todella näyttävä kokonaisuus. Ostaisin ihan pelkän tölkin takia. Designin takaa löytyy Jani Tolin, tunnettu graffiti- sekä katutaiteilija. Makropanimo näyttää pikkupojille miten brändätään olut!

Pekkale: Onnistuu se näköjään helsinkiläiseltä Pekkale-debytantilta. UG Breweryn tiluksilla pantu Crack Attack esittelee etiketissään sellaista tematiikkaa, jota Suomessa ei olla vielä oikeastaan nähty. Värikkään leikkisää, mutta silti pirun tyylikästä. Termi kansainvälinen nousee mieleen. Hienoa, että uudet tekijät panostavat tähänkin puoleen – kuten vaikkapa Pekkalen “tallikaveri” Level 11.

Ulkonäkö

Karhu: Punaista ja ruskeaa, ehkä kupari voisi olla oikea termi. Tältä ruis-IPA useasti näyttää, eli linjassa ollaan.

Pekkale: Miltei identtinen värimaailma Karhun kanssa. Ei siitä sen enempää.

Tuoksu

Karhu: Maltainen tuoksu, jossa häivähdyksiä hedelmäisyydestä. Ei herätä sen kummempia tuntemuksia.

Pekkale: Nenä kuitenkin kertoo heti toista totuutta: karamellisoitua pihkaa, mansikalla ja kiivillä maustettua saippuaa sekä sitrussiirappia. Kerrassaan herkullista ja ennenkaikkea fressiä.

Maku

Karhu: Ruisolueksi, varsinkin makropanimon ruis-ipaksi, homma toimii nätisti, mutta… Aina on mutta. Karhussa ei ole tarpeeksi luonnetta, se on kesyetty. Toisaalta, muutama vuosi takaperin porukka olisi nauranut ajatukselle, että jättipanimo tekee ruis-IPAn, tai edes IPAn.

Karhu ei ole tarpeeksi maltainen, se ei ole rukiisen pureksittava, se ei ole aromihumalla leikkivä hedelmäpommi, se ei ole katkeroitunut kuin vanha mies, se ei vaan ole tarpeeksi mitään. Helppoa ja puhdasta, ison panimon olutta siis hyvässä ja pahassa.

Pekkale: Suu ei aivan yllä samoille tasoille tuoksun kanssa, sillä käsisaippuamaisuus yrittää noustaa aromiksi aromin paikalle. Onneksi mäntymetsä vastaa niin kuin sinne huudetaan: muu maa on mansikka, mutta ei tässä mitään patriootteja ollakaan. Vierastan usein varsinkin ruis-IPOissa esiintyvää mansikka(hilloi)suutta, mutta Pekkale tekee sen tyylillä ja lopussa katkero lyö, syö miestä niin, että makeilijat laitetaan ruotuun. Ainakin näin tuoreena monisyinen ja maistuva debyytti.

Tuomio

— Eipä tässä kovinkaan kiivaaseen kilpaan yllytty, sillä keltanokka vie vanhaa kehäkarhua kuin puolenlitran tölkkiä palautuskoneeseen. Crack Attack -pullosta ei nimittäin panttia edes saa. Jos nyt kuitenkin pitäisi jompaa kumpaa ruisolutta törpötellä koko ilta, niin valinta olisi siinä tapauksessa Karhu. Se kun oli kaikessa tasalaatuisessa tasapaksuudessaan helpompaa juotavaa kuin paikoin jopa brutaaliksikin ryhtynyt Pekkale.

—