Uusi olutkeidas avasi Tampereella

Beer shop & bar Kuja avasi BrewDogin tyhjäksi jättämässä liiketilassa Tampereella.

100-neliöinen ja 65-paikkainen Beer shop & bar Kuja palvelee Tampereen janoisia Ratinan ostoskeskuksen ja Koskikeskuksen välisellä kujalla osoitteessa Ratinankuja 1. Ympärivuotinen terassi lisää asiakaskapasiteettia 26 tuolilla. Ravintola tarjoaa pienpanimo-oluita sekä muita juomia 18 hanan lisäksi useammasta kylmäkaapista. Nimensä mukaisesti Kuja toimii myös olutkauppana, sillä yksi iso kylmäkaappi on omistettu ainoastaan markettivahvuisille, eli 5,5 % ja sen alittaville ulosmyytäville
juomille. Ravintolan pääomistajakaksikko Mirka Riikonen ja Roosa Opas ovat tuttuja Tampereen ravintolaelämästä jo monen vuoden takaa.

logo

”Mirka on kaatanut kaikenlaista juomaa tamperelaisille jo 20 vuoden ajan. Oma urani alalla on hiukan lyhyempi, vaikka toki kasvoni saattavat olla monelle tutut esimerkiksi Flindan tai Sohon tiskin takaa”, kertoo Opas.

3 naista

”Yhtiömme taustavoimista löytyy Salama Brewing, jonka omistajistolla on näppinsä pelissä uudessa shop & barissa. Kyseessä ei kuitenkaan ole Salaman tap room, vaan ihan oma ravintolansa. Toki Salaman tuotteita tulee tarjolle viljalti – niin hanaan kuin tölkkiinkin. Kuja on viihtyisä paikka rennolle illanvietolle, johon yhdistyy laadukkaiden oluiden maistelu sekä hyvä musiikki. Modernien oluttyylien lisäksi tarjolla on olutklassikoita käsityöläissiidereitä ja laatukahvia unohtamatta. Juoman lisäksi Kujan keittiö kokkailee nälkäisille vegaanisia toasteja. Hyvä juoma ja ruoka kun kuuluvat oleellisesti yhteen”, summaa Opas.

”All dogs welcome, always.”

Lähde ja kuvat: Beer shop & bar Kuja