Laureassa panostetaan olutkoulutukseen

Mainos

Ravintolan ja elintarvikealan osaamisessa korostuu nyt olut monien trendien kautta. Olut ja sen ympärillä tapahtuvat ilmiöt kiinnostavat kuluttajaa ja media seuraa oluttapahtumia tiuhaan. Siksi olut ja sen ruokaan yhdistäminen sekä olutvalikoiman hallinta ovat asioita, jotka kaikkien ravintola-, matkailu- tai tapahtuma-alan ammattilaisten tulisi osata.

Laurea-ammattikorkeakoulu panostaa olutkulttuurin kehittämiseen ja aloittaa uuden kaikille ravintola-, matkailu-, elämys- ja päivittäistavarakauppatahoille soveltuvan Beer Master -koulutuksen, josta valmistuu olutalan osaajia, jotka pystyvät keskustelemaan asiakkaiden kanssa oluesta, auttamaan sekä kuluttajaa että B2B -asiakasta omassa kaupallisissa pyrkimyksissään ja tukemaan oluen myyntiä omalla asiantuntijuudellaan.—  Laurean Beer Master -koulutusta suositetaan niille ammattilaisryhmille, joilla on säännöllinen kosketus kuluttaja-asiakaspintaan ja jotka ovat etusijalla kehitettäessä oluen myyntiä.

”Koulutusta on lähdetty viemään eteenpäin niin, että olutasiantuntijuudessa on mukana myös myynnillinen taso”, kertoo kehityspäällikkö Katri Korelin. ”Haluamme varmistaa, että Beer Master -olutasiantuntija pystyy hyödyntämään tätä koulutusta myös kaupallisesti, ja se auttaa myös asiakkaan omaa liiketoimintaa. Oluttietous on hyvä asia, mutta siinä täytyy olla mukana kaupallinen ulottuvuus. Sen lisäksi, että hallitsee tuotetietouden, täytyy osata myydä olut asiakkaalle ja suositella sitä myös ruuan kanssa.”

”Koulutuksessa ovat mukana alan ehdottomat asiantuntijat ja sen aikana pääsee vierailemaan espoolaisessa Olarin Panimossa. Opetuksesta vastaavat Laurean omat restonomiopetuksen ammattilaiset, kuten olutasiantuntija Anikó Lehtinen. Koulutuksen aikana kuullaan myös vierailevia luennoitsijoita, muun muassa olutsommelier Olli Majasta panimoravintola Bryggeristä”, kertoo Korelin.

Laurean Beer Master -koulutuskokonaisuus on jaettu kahteen eri päivään, joista toinen vietetään Laureassa ja toinen panimossa. Lopuksi nautitaan opetusta tukeva elämyksellinen olut ja ruoka -päivällinen.

Seuraava koulutus järjestetään 22.–23.10.2018, joten koulutuksen osallistujat pääsevät hyödyntämään osaamistaan jo tulevan pikkujoulusesongin aikana. Ilmoittautuminen koulutukseen on alkanut. Koulutus on myös räätälöitävissä oman tarpeesi mukaan juuri sinun henkilökunnallesi. Kaikki koulutukseen osallistuneet saavat todistuksen koulutuksestaan. Kysy koulutustarjous ja varmista oma tai yrityksesi osaaminen muuttuvassa ravintolamaailmassa – Laurea Beer Master!

Osallistujien kommentteja:

”Kokonaisuudessa kurssi oli itselleni hyvin hyödyllinen ja kurssilta tarttui todella paljon uutta tietoa mukaan.”

”Koulutuksen toteutustapa oli mielestäni hyvä ja mielenkiintoinen. Teoria osuus oli kasattu selkeästi ja helposti ymmärrettävästi, jonka avulla valmistuksen, oluttyylien ja niiden yleisimmät maut on helppo sisäistää. ”

”Koulutuksen kannalta oli mielestäni hyvä, että joka kerralla maisteltiin oluita, sillä sen avulla on helppo huomata ja aistia itse teoriassa käytyjä asioita. Myös panimolla vierailu oli hyvä asia, sillä sen avulla on helpompi ymmärtää se, kuinka valmistuksen eri vaiheet etenevät panimolla käytännössä. ”

”Osallistuisin kurssille varmasti uudelleen, jos mahdollisuus siihen annettaisiin.”

— 

Kuvat: Sami Repo ja Anikó Lehtinen