Barley Wine

Se ei ole viiniä.

”Barley wine -nimeä käytetään panimojen vahvimmista oluista”, näin seisoo suomenkielisessä Wikipediassa. Väittämähän ei tietysti pidä paikkaansa, mutta se kertoo omaa kieltään siitä, miten vieras tyylilaji barley wine lopulta Suomessa on. Sen korkea alkoholipitoisuus (yleensä 8–12%) yhdistettynä wine-sanaan
herättää kummastusta olutmaailman ulkopuolella ja moni kokee tyylin vain yhtenä ”viinaolut”-varianttina. Kotimaisten panimoiden ohraviinit ovatkin usein kertaluontoisia kokeiluja, sillä markkinat ovat kovin rajalliset.
Olutharrastajien parissa barley wine tunnetaan kuitenkin hyvin. Se on big beer, josta ollaan valmiita maksamaan isojakin summia. Maltaita, jos sallitte sanaleikin. Sen usein jyhkeän maltainen runko, kuivahedelmäisen
monipuolinen makumaailma, toffeemaisena venyvä makeus sekä lämmittävä alkoholisuus ovat haluttuja elementtejä kiireettömän nautiskelijan aromilasissa. Samojen elementtien takia barley wine on myös erittäin suosittu tynnyröitävä tyyli, sillä se imee itseensä esimerkiksi viski- tai viinitynnyrien vahvat maut hävittämättä kuitenkaan liikaa omaa persoonaansa lopputuotteessa. Barley wine ikääntyy kauniisti, joten tyyliniekalle kannattaa antaa aikaa avautua.

RAPAKON TAAKSE
Oluttyylin alkusanat on lausuttu jo antiikin Kreikassa, mutta virallisesti sen historia alkaa Englannista. Bass Brewery julkaisi ensimmäisen barley wine -nimeä kantaneen oluen, Bass No. 1 Barley Winen, vuonna 1870.
Mikään hitti oluttyyli ei kuitenkaan ikinä ollut. Ei ennen kuin se jakautui vuosisataa myöhemmin, tarkemmin vuonna 1975. Perienglantilainen olut löysi itselleen kilpailijan USA:sta, kun Anchor Brewingin ”Fritz” Maytag
sai Englannin-turneensa jälkeen kipinän modernisoida barley winen makumaailmaa. Tai barleywinen, tai barleywine-style alen. Varsinkin jälkimmäistä muotoa on käytetty USA:ssa aktiivisesti – sillä on yritetty alleviivata asiakkaille kyseessä olevan todellakin olut, ei viini. Nuo amerikkalaiset… Barleywine-style alena opittiin tuntemaan myös Anchorin ensimmäinen amerikkalaistunut ohraviini. Old Foghorn on ansainnut klassikkostatuksensa, sillä se on perusta, jolle koko tyylilajin maine on vielä nykypäivänäkin
rakennettu. Siinä missä englantilainen old ale luotti perinteisiin, amerikkalaiset kollegat alkoivat kyllästämään barley winejaan moderneilla humalalajikkeilla, ja 2000-luvulle tultaessa myös kaikenkarvaisilla mausteilla. Humala ja sen vahva asema onkin erottavin tekijä englantilaisen sekä amerikkalaisen version välillä
– jälkimmäisen rooli esimerkiksi tupla-IPAn synnytystalkoissa on ilmeinen. Ohran lisäksi barley winessa voidaan käyttää runsaasti myös vehnää tai ruista, joiden myötä olutta saatetaan kutsua wheat wine – tai rye wine -termeillä.

Barley wine on parhaimmillaan sellaisenaan nautittuna, mutta ruokapöydässä se toimii oivana sijaisena vaikkapa portviinille. Suositeltu tarjoilulämpötila on 14–18—°C, mutta en sano, että olisi väärin juoda ohraviini
huoneenlämpöisenäkään.

Teksti: Teemu Lahtinen

Kuva: Anikó Lehtinen

Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 1/2019.