Baarikierros: Jyväskylän meininki
”Heitä rööki”, keski-ikäinen keskivartalolihava keskikaljasoturi huutaa minulle Karaoke Pub Resinan ovelta. ”En mä polta”, vastaan tapojeni mukaisesti, vaikka olen juuri astunut linjabiilistä ulos Jyväskylän matkakeskuksella ja sytyttänyt savukkeen – joka toki roikkuu vieläkin suupielessäni.
Yllätyksekseni öykkäri ei kuitenkaan suutu letkautuksesta, vaan jatkaa naureskellen matkaansa sisälle. Jyväskylän meininki selkeästi.
Itse en ole kuitenkaan menossa lurittelemaan Aikuista naista, vaan naapuriin juomaan olutta. Vanhassa asemarakennuksessa sijaitseva Musta Kynnys on nimittäin oiva paikka aloittaa Jyväskylän baarikierros. Ainakin näin julkisilla liikkuvan turistin vinkkelistä tarkasteltuna.
Musta Kynnys tunnetaan enemmänkin musiikkivetoisena paikkana, mutta muutaman viime vuoden aikana panostus olueen on ollut selvässä kasvussa. Tummanpuhuva, mutta silti avara baari kun tarjoaa usein paikallisjätti Hiisin tuotteiden lisäksi myös vierailevia jenkkitähtiä. Niin nytkin.
Tilaan tiskiltä Foundersin klassisen imperial stoutin ja uppoan aulatilan pehmeään tuoliin hetkeksi tarkkailemaan tapahtumia. Mitään ei kuitenkaan tapahdu, yhtään mitään, joten hörppään oluen nopeasti loppuun ja jatkan matkaa.
Intiaanikesän ilta-aurinko kuumottaa niskaa, kun pysähdyn kirkkopuiston penkeille evästauolle: punaisen lapun salaattiannos sekä pullollinen paikallista hapanolutta auttavat matkamiestä jaksamaan arkisen uurastuksen keskellä.
Kirkolta käppäilen muutaman sata metriä yläkaupungin olutylpeyteen, Vihreään Haltiattareen. Pubin virallinen nimi taitaa tosiaan olla Vihreä Haltiatar, vaikka se markiisissa seisookin Haltijatar-muodossa.
Hiljaista on Haltiattaressakin, vain muutama hahmo erottuu tumman baarin pöydistä kumartuneena tuoppinsa ylle. Silmillä kestää hetken tottua hämärään miljööhön, sillä ulkona syysaurinko pistää parastaan.
Vihreä Haltiatar on boheemi, hieman jopa salakapakkamainen paikka, jossa voisi viihtyä useammankin oluen verran. Olen kuitenkin täsmäiskijänä liikenteessä, joten päätän maksimoida yhden oluen pysähdys -taktiikkani ja tilaan Hiisin maanmainiota Iki-iursoa. Päivän toinen imperial stout alkaa nostaa suupieliä kohti korvia ja ikkunapöydän sohva ottaa syleilyynsä.
Huikkaan kiitokset kyypparille ja lähden talsimaan Kauppakatua pitkin kohti alakaupunkia ja sen syntejä. Ilta alkaa jo hieman hämärtyä ja Harry’sin valaistu punatiilirakennus Väinönkadun kulmassa houkuttelee olutturistia tykönsä kuin tulikärpäsnaaraat siittäjiään.
Harry’s on ulkoasultaan eittämättä yksi Suomen perinnetietoisimmista olutravintoloista, sillä sen tummaa puuta sekä vielä tummempaa nahkaa oleva sisustus henkii vahvasti englantilaista pubiperinnettä.
Osaomistaja Harri Rovanperän mukaan nimetyssä ravintolassa after workit ovat selvästi venyneet, sillä useampi pöytäseurue vaikuttaa vaatetuksen perusteella työskentelevän konttorissa. Keskiluokkaprofilointia? Myönnän.
Täyttä on, mutta onneksi pittoreski ikkunapöytä on vapautumassa, joten syöksyn kiusallisen lähelle odottamaan lähtöä tekevän pariskunnan pukeutumista. Päivän kolmas imperial stout kun ansaitsee arvoisensa puitteet. Tällä kertaa oluen kotimaa on Skotlanti.
Vielä on aikaa yhdelle, joten sivuutan Harry’sin naapuriin reilu vuosi sitten avautuneen Teerenpelin ja Old Brick’s Inn -olutravintolan syrjäyttäneen Feel Vegas -pelihelvetin olankohautuksella ja suunnistan nurkan taakse Puistokadulle, Bar Explosiveen. Tuttujen kesken ”Pommiin”.
Perinteisenä keskikaljaräkälänä 90-luvulla aloittanut Pommi on siistinyt itseään isolla kammalla, jopa niin isolla, että monen tolkun ihmisen mielestä se on tätä nykyä ”Suomen Ateenan” paras olutravintola.
Ulkoa Explosive voisi mennä vieläkin räkälänä, mutta sisus on (jyväskyläläisen) nykymuodin mukaisesti tummahko: puuta, tiiltä sekä ripaus teollistakin otetta.
Alakerran viihtyisä, mutta aivan liian pieni kabinetti on harmittavan täynnä ja yläkerrassa herraseurue juhlii sen verta isolla vaihteella, että koen parhaaksi siirtyä illan viimeisen imperial stoutin kera terassille. Vielä kun siihen on mahdollisuus ennen pitkää talvea.
Viereisestä pöydästä joku kyselee tupakkaa. ”Sama mies taas asialla”, naurahdan ja tarjoan karaokemiehelle savukkeen.
Ympyrä on sulkeutunut.
Teksti: Teemu Lahtinen
Kuva: Oskari Sarkima
Artikkeli on julkaistu Olutposti-lehden numerossa 4/2018.
