Arde Arvioi: Terassikauden avaus Olarin Panimossa
Kevään pitkän koronakaranteenin jälkeen päätimme Ilkka Sysilän kanssa juhlistaa baarien vapautumista ja terassikauden avausta suuntaamalla länsimetrolla Otaniemeen. Sää oli aurinkoinen, mutta kolea tuuli pyyhki hyytävästi Vallilassa Teollisuuskadun kanjonia. Espoossa oli tyynempää ja Olarin Panimon terassilla jopa varjossa optimaalinen lämpötila. Paikalle olivat jo osuneet alan miehet Petteri Kinnunen ja Peter Tammenheimo, joiden pöytään asetuimme asianmukaisin turvavälein. Seurassa piipahti tasaisin väliajoin talon isäntä Ville Leino tuoden välillä näytteitä panimon puolelta. Homma siis karkasi käsistä välittömästi analyyttisessa mielessä, mutta sosiaalisessa mielessä sessio oli mitä miellyttävin. Olutarviomuistiinpanot jäivät siis hatariksi, mutta jonkinlaisia muistikuvia kuitenkin säilyi.
Aloitusjuomana Sticky Woods DDH IPA, jota näköjään join viime joulukuussa Kustaa Vaasassa. Samea, kuiva, greippistä hedelmää, ohuehko, puhdas, herukkaa. Ville kertoi humalina olevan Citran ja harvinaisemman uusiseelantilaisen Mouteren, johon törmäsin ensi kerran viime syksynä Tukholmassa. Seuraavana Villen näytteenä Hazy Hoodz 7, jota kiskaisin keväällä growlerista. Tämäkin oli erittäin hyvässä kunnossa edelleen, raikkaalta tuntui.
Toinen Villen näyte panimon neitsytolut Area 21 IPA tuikituoreena käymistankista. Aika paljon on olut muuttunut ensimmäisestä inkarnaatiostaan. Nyt tässä on Alkon mittausten mukaan 83 IBUa katkeruutta, hyvin tuore pihkaisuus, karamellimaltaisuus ei makeuta, vaan tasapainottaa hyvin katkeruutta. Sattumoisin join edellispäivänä Konepaja Biergartenissa oluen vanhempaa erää ja täytyy sanoa eroa olevan massiivisesti.
Session ainoana varsinaisena uutuutena Barley Grind Pils, jossa käytössä Saazin harvinaisempi hallertaulainen ilmentymä. Lievästi samea, ruohoa, viljaa, katkeruutta, puhtautta. Tämä tuntui niin hyvältä, että pitäisi päästä arvioimaan uudelleen seesteisemmissä olosuhteissa. Lopuksi vielä Mic Check Northwest Coast IPAa hieman ikääntyneempänä, tätäkinkän kiskaisin lockdownissa tuoreempana growler-versiona. Ville toivoi tähän parannusehdotuksia uudempaa isompaa erää varten. Ehdotin lisää katkeruutta ja enemmän Simcoeta kuivahumalointiin, mutta saapa nähdä mitä tapahtuu. Pöytäseurueen muissa ehdotuksissa oli mm. belgihiivaa ja maltaiden täydellistä vaalentamista. Näissä merkeissä oli mukava jättää tämä miellyttävä läntinen naapurikaupunki ja palata itään samaa reittiä kuin saavuimmekin. Espoo, Olarin Panimo, 3.6.2020.