Arde Arvioi: Tallinn Craft Beer Weekend 2017, 2. päivä
Jono oli ovella ehtinyt pitemmäksi kuin edellispäivänä saavuttaessa. Jonottajien virkistykseksi Fat Phil kumppaneineen oli taas järjestänyt Tallinn Crap Beer Festivalin, never mind the quality, feel the strength. Keskisarjan Janne oli tuonut ison veden takaa aitoja suuren maailman malt liquoreja, joista sain pienen siivun Steel Reserve 211 -nektarista. Yllättävän puhdasta ja makeaa, ei täysin epämiellyttävää.
Festivaalilla tuntui toisena päivänä väljemmältä, alakerrasta oli pöydät poistettu, mutta yläkerrassakin ihmisiä vähemmän. Omnipollon tiski keräsi taas arvoituksellisesti valtavan jonon ja nämä ihmiset siis olivat poissa häiritsemästä muiden tiskien tilauksia. Nyt mielenkiintoisia oluita tuntui olevan hieman vähemmän kuin perjantaina ja syntyi pieni luppoaikakin odotellessa hanojen vaihtumista noin 19:30. Uusiakin tuttuja kasvoja oli saapunut lauantain tilaisuuteen. Perjantaina Lehe oli jekuttanut asiakkaita, hankkinut 100 pulloa Westvleteren XII:tä, kegittänyt ne ja myynyt omana Monky Business -quadina. Mielenkiintoisia kommentteja oli olut kerännyt. Taas luettelomaisesti lauantain havaintoja.—
Labietis TrÄ«s IndiÄni APA, hedelmää, lievästi hapan, aika ohut, ei katkeroa. Bevog BrewDog Lambrate Passion DIPA, liikaa hedelmää, kirpeää happamuutta, ei katkeroa. AF Brew Star 14 Milkshake ipa, samea, marjaista happamuutta ,ei katkeroa. Lehe Reibas Rotweiler Rum BA Rye Doppelbock, romminen, puu tuntuu, hieman paahdetta. Boneyard Incredible Pulp APA, kissanpissaa, hieman belgihiivan vetoa, raikasta hedelmää, ei katkeroa. Lervig Supersonic Citra DIPA, aika täyteläinen, hieman yrttinen, ei kovin raikas, ei suurta katkeruutta, pihkaa myös. All In Transatlantic IPA, kuivaa hedelmää, ei katkeroa, puhdas.—
Coppertail Pilsner, 5,5%, viljaa, täyteläinen, makua on, aika kova, peräkärrykin kunnossa. Yksi festivaalin parhaista, kuin raikasta vettä suolaveteen hukkuvalle. Põhjala Kirg IPA, hyvin hedelmäinen, puhdas, mutta maku pysähtyy siihen. Sori Resinous DIPA, kuiva, todellakin pihkainen, ei suuresti katkeroa. Mikkeller SpontanPear, hyvin hapan tuoksu, hedelmää, tammea, kuivuutta, ihan ok. Tanker Abstraction, hedelmää, hartsia, nihkeä kokonaisuus. Käbliku Penumbra imperial stout, 10,6%, portviini-tynnyrikypsytetty, aika ohut, makeutta ja paahteisuutta kohtuudella. Vaat India Pale Kölsch, pullosta, hyvin samea, omituinen pastillinen sivumaku, ei tosiaan lähelläkään kunnon kölschiä. Lervig Sippin Into Darkness, 12%, bourbon barrel aged imperial chocolate martini stout. Kaakaota, vaniljaa, makea, ei jälkimakua. Liian makea, jälkiruokakamaa. AF Brew Lobotomy, 13%, bourbon BA american imperial stout, kuivempi stoutia, silti tämäkin rusinaisen makeaa, ei jälkikatkeruutta.
Stone Berlin Pilot Series Pale Ale, aika raikas, mutta ohut, mäntyä hieman . Lehe Ãœbermensch, 20%, varmaan sokerilla tehty, makeaa viinaisuutta. Ei miellyttävä, mutta jotain portviinimäisyyttä sentään. Anderson Danger Zone, 22%, yrttimäisempää mutta ei niin makeaa. Hedelmää kevyesti, hyvä juotavuus. Brewski Stone The Crows NEIPA, samea, hyvin hedelmää, ei katkeroa. LoverBeer A Renna Glüh, spiced wild ale, 8%. Ei vaahtoa, hyvin kuivaa puuta, hapanta kevyesti, yksiulotteinen. Bevog Hagger 0615, barley wine, 12%. Paahteisuutta, suklaata, makeutta, ei ihmeellinen.