Arde Arvioi: Sessio #6: Olutbrändeistä
Tämänkertainen Loppasuut-blogin johtama sessio-aihe bändit/brändit tuntui todella vaikealta. Musiikkiorkesteri/urheiluseura -oluet ovat niin tylsiä pienimmän yhteisen nimittäjän tuotteita, että niitä ei haluta edes ajatellakaan. Brändi-asioihinkaan en ole perehtynyt millään tavalla, eivätkä ne edes kiinnosta minua. Yleensä tilaan baarissa sellaista olutta, jota en ole ennen kokeillut. Siinä ei paljon brändi paina. Tietysti valintaan vaikuttavat mahdolliset lisätiedot oluesta. Oluen tyyli on sellainen, tykkään joistakin tyyleistä enemmän kuin toisista. Mieluummin ungespundet kuin vaniljasuolakurkkusour. Vielä 90-luvulla oluen kotimaa kertoi jotain, mutta nykyään mielenkiintoisia oluita voi tulla mistä vain. Nokkela oluen nimi voi kohottaa mielenkiintoa, mutta se on todella marginaalinen sivuseikka. Usein baareissa oluista ei ole edes hanalätkiä esillä, joten harvoin mikään visuaalinen bränditaide pääsee esille. Millään etikettisuunnittelulla ei siis yleensä pysty minuun vaikuttamaan. Jos olen juonut panimon jotain aikaisempaa olutta, niin se tietysti vaikuttaa valintaan suuntaan tai toiseen.
Oluesta voi olla ennakkotietoja ennen tilaamista. Olut voi olla ns. hypetetty, sillä voi olla mainetta ennen kuin olen sitä juonut. Tämä maine ei ole kovin yksiselitteinen asia. Olen voinut lukea oluesta jostain tai joku arvostamani arvostelukykyinen henkilö on suositellut sitä. Jotkut seuraavat Ratebeer.comin tapaisia saitteja ja metsästävät parhaita pisteitä saaneita oluita. Itse en tällaista suunnitelmallisuutta harrasta, liikuskelen yleisesti olutintensiivisissä baareissa ja juon eteen osuvia— oluita. Miten tämä liittyy brändäykseen? En ole varma, mutta joillekin panimoille ja oluille syntyy myönteisiä mielikuvia eri tavoin. Niitä voi olla vaikea luoda tietoisesti, muuten kuin tekemällä äärimmäisen hyvältä maistuvia oluita. Ja sekään ei aina riitä. Joka tapauksessa, jos eteen tulee kokeilematon olut vaikka sellaisilta panimoilta kuin Mahr’s, Kelham Island, Orval tai Tree House, niin otan sitä. Saatanpa ottaa, vaikka olisin aiemmin kokeillutkin.—
Viime keväänä Tallinnan olutfestivaalilla hämmästelin monien muiden tavoin Omnipollon tiskille kiemurtelevaa jonoa. Olin juonut mm. Omnipollon Nebuchadnezzaria, joka on mukava olut, mutta ei mitenkään poikkeuksellinen. Olin käynyt Tukholmassa Omnipollon baarissa, joka on mukava paikka, mutta parempiakin löytyy. Jostain syystä Omnipollolle oli päässyt muodostumaan vahva brändi, jonka perusteita en ymmärtänyt. Ihmisiä näytti kiinnostavan jäätelöllä jatketut oluet, siis kaikkein lapsellisin gimmick, jonka voi kuvitella. Aluksi en halunnut uskoa, että vahva brändi voi syntyä näin absurdilla tempulla. Olen sittemmin laiskasti yrittänyt pohtia Omnipollon suosion syitä, mutta loppujen lopuksi se ei kuitenkaan kiinnosta minua tarpeeksi. En ole enää 30 vuoteen ymmärtänyt suosituinta musiikkia, joten miksi minua kiinnostaisi suosituimmat oluetkaan. Ei menneisyydessä ole syytä märehtiä, mutta tykkään edelleen kuunnella The Bandia ja juoda Mahr’s U:ta.
