Arde Arvioi: Level Eleven -olutmaistelutilaisuus #3
Level Eleven -yhteisön kolmannen olutmaistelun puitteet eivät pettäneet. Näitä oluita olen päässyt jo tottuneesti maistelemaan ympäristöissä, joihin tuskin muuten olisi ajautunut. Ensimmäinenhän oli suutariliikkeessä, toinen puusepänverstaassa ja nyt oli vuorossa Janne Laxin isännöimä Saint Vacant Kruununhaan Rauhankadulla. Tila oli jalkinemuotoilija Laxin suunnitteluateljee ja myyntipiste, varmaan jotain muutakin. Samassa tilassa toinen käsityöläismestari valmisti sähkökitaroita. Kalustus oli pelkistettyä, mutta mukana oli mm. vanha Sinebrychoffin tynnyri pöytänä ja karttapalloon toteutettu drinkkiteline. Lax tarjoaa nyt vain viittä miesten kenkämallia, ehkä samanlaiseen pelkistykseen ja laadukkuuteen panimoidenkin olisi syytä pyrkiä.—
Kymmenkunta vierasta oli lupautunut mukaan, mutta omituisesti itseni lisäksi vain kaksi saapui paikalle. Isäntiä oli tällä kertaa enemmän. Mukana Olutkoira-blogin Teemu Vass, johon tuntuu nykyään törmäävän toistuvasti (toisen kerran jo) sekä Otaniemen Ota olut -festivaalin järjestelyissä mukana oleva Janne Koskenniemi, jolla myös kuulosti olevan blogisuunnitelmia. Olutta oli siis varattu huomattavasti suuremmalle seurueelle, se ei loppunut kesken.—
Tarjolla nyt viisi Level Elevenin tuotosta, yhtenä viime kerralla pullossa mukaan saatu New England IPA nykykunnossaan. Liikkeelle lähtö Saisonilla, peräti kaksi kuukautta käynyt bretta- ja saison-hiivoilla, humalina Citra ja Nelson Sauvin, 5,9%. Tuoksussa vahvaa brettan fankisuutta, hyvin hedelmäinen maku, hyvin kuivaa, aavistus katkeroakin. Hiilihappoa maltillisesti. Ehkä raikkautta saisi olla enemmän, mutta varsin onnistunut tyylissään, joka ei siis ollut mikään perinteinen saison. Toisena Wheat IPA, jossa myös navettainen tuoksu, vaikkakin eri tavalla kuin saisonissa. Tämä tuoksu herätti keskustelua, koska tuoksun alkuperää ei pystynyt raaka-aineisiin johtamaan. Ehkä lämpötilan hallinnassa jotain säätämistä, ehkä edellisen saisonin brettaisuus vielä tuntui kevyesti huuhdelluissa laseissa. Ehkä bretta oli päässyt jo villiintymään ateljeessa. Wheat IPA ei erityisen IPA-tyylinen, vähemmän hedelmää, enemmän maltaisuutta, Magnum-humalan tuoma katkeruus vaatimatonta. Tässäkin 5,9%, myös miellyttävän alhainen hiilihappotaso.
—
Kind of an IPA oli täysin identtisen samannäköinen kuin kaksi edellistä, varsin kirkkaita vaaleita oluita. Waimea-kävyillä kuivahumaloidussa 5,7 -prosenttisessa oluessa pippurisempaa hedelmää. Eniten katkeruutta kolmesta, kohtuullisen tasapainoinen, mutta jotain epämääräisyyttä tuoksussa. Amber Ale oli selvästi muita tummempi, 6,2%. Leipäinen tuoksu, raikasta yrttisyyttä löytyy, pihkaa, makeuttakin. Cascade ja Willamette humalina, katkeruutta vaimeasti. New England IPA #2 miellytti itseäni eniten, vaikka siis nyt jo varsin iäkästä. Edelleen sameaa, ei ehkä kuitenkaan niin paljon kuin aiemmin. En tullut ottaneeksi oluesta kuvaa. Sitrusta ja hartsia, makeampiakin hedelmiä. Katkeroa on riittävän tuntuisesti.— —
Kokonaisuutena siis edelleen mielenkiintoisia oluita. Yhteisössähän on useita panijoita, näistäkin jokaisella oluella taisi olla eri päätekijä. Tasalaatuisuutta ei siis ole, mutta ei ole vielä tavoiteltukaan. Varsin hillittyjä reseptejä, vaikka orjallisiin tyylinmukaisuuksiin ei ole lähdettykään. Sosiaalinen tilanne oli taas suomalaiseen tyyliin jäykähköä vääntöä, mutta kyllä keskustelua koko ajan syntyi mielenkiintoisista aiheista, ei pelkästään oluista.
