Arde Arvioi: Joulumarkkinahulinaa Tammisaaressa ja Fiskarsissa
Osallistuin runsas vuosi sitten Länsi-Uudenmaan Lumo matkailu Oy:n (Visit South Coast Finland) järjestämälle ruokapainotteiselle retkelle. Nyt samalta taholta saapui kutsu joulumarkkinoille Tammisaareen ja Fiskarsin ruukkikylään. En ole koskaan aiemmin Tammisaaressa käynyt, joten päätin osallistua uudellekin kierrokselle. Ohjelman juomaosuus vaikutti varsin rajatulta, joten odotin osallistujajoukon olevan erilaista kuin viimeksi. Näin kävikin, vaikka oppaana olikin sama Tuula Kleiman. Kuskin nimi oli tällä kertaa Hans ja muita bloggaajia oli kahdeksan kappaletta. Ruoka/sisustus/lifestyle/matkailu -osastoa ja kaikki naisia.—
Ajoimme suoraa reittiä Raaseporiin nykyään kuuluvan Tammisaaren vanhaan kaupunkiin torin laidalle. 90-luvun alussa kävin Hangossa, mutta ajoin silloin mennen tullen Tammisaaren ohi pysähtymättä. Ensimmäinen kohde torin reunalla oleva Carl de Mumma -kahvila, jonka torille avautuvassa lasiterassilla aamupalatuokio, kinkkusämpylää ja Lucia-pullaa kahvin ja Ekta Bryggerin omenamehun kera. Tori ja läheiset kadut olivat täynnä myyntikojuja ja porukkaa alkoi olla jo tungokseen asti. Yleensä tämäntapaisilla markkinoilla ei ole mitään minua kiinnostavaa. Vilkaisin tarjontaa pikaisesti ja totesin tilanteen samaksi Tammisaaressakin. Ryhdyin kiertelemään varsin kompaktia kaupunkia. Kiinnitti huomiota, että päällystämättömiä katuja löytyi läheltä toriakin. Suomenruotsalaiset alueet eivät siis välttämättä ole kovin varakkaita maineestaan huolimatta. Rannassa merivesi oli korkealla, mutta ei sentään aivan kaduilla asti. Kova hyytävä tuuli häiritsi ulkoilua, täytyi käydä välillä lämmittelemässä kirjakaupassa. Kyseinen Kuninkaan Kirja olikin varsin hyvin varusteltu näin pienen kaupungin kaupaksi. Esillä mm. mielenkiintoista aineistoa Dragsvikin tapahtumista 1918.
Tarkoitus ei ollut tässä välissä olutta nauttia, mutta yllättävän raivokkaan sadekuuron iskiessä satuin olemaan Erottajankadulla Saloon Santa Fe -nimisen ravitsemusliikkeen vieressä. Hieman erikoisen näköinen rumahko rakennus, mutta ovi aukesi, baari oli hienosti avautunut jo klo 11. Kaksiosainen tila, oikealla ruokapuoli ja vasemmalla ikkunaton pubiosa, jonne odotetusti suuntasin. Yksi täysi pöydällinen miespuolisia seniorikansalaisia tuoppien ääressä, aivan samaan tapaan kuin Saksan maaseudulla. Yllättävän monipuolinen oluttarjonta näin pienen kaupungin baariksi. Hanassa ei mitään ihmeellisempää, pullossa kattava setti Fiskarsin ja Malmgårdin oluita. Katkera Nunna on jäänyt kokeilematta, valitsin sen. Karpalo sour ale, vain 3,5%. Vaalea väri, kirpeä maku, hyvin kevyesti hapan marjaisella tavalla. Pohdiskelin olisiko happamuus saatu aikaan pelkillä marjoilla. Myöhemmin iltapäivällä panimon Jari Leinonen sitten selitti, että seassa myös maitohappobakteereja.— —
Parin tunnin itseohjautuva osuus päättyi tähän ja siirryimme pienoisbussilla läheisen Sea Front -hotellin Strandis-ravintolaan, jossa palkitun keittiömestarin Samuel Mikanderin suunnittelema lounas. Hän oli valinnut kasvistarjonnan, koska vierasjoukko niin naisvoittoinen. Sehän sopi minullekin ja mutustelin tyytyväisenä halloumijuusto-pohjaisen annokseni itävaltalaisen valkoviinin säestyksellä. Yksi leideistä halusi lihaa ja hänelle tuli pyöreähkö iso jauhelihapihviannos, jota vilkaisin kieltämättä hieman leuka alaspäin loksahtaen. Jälkiruokana cappuccinomoussea fudgen ja puolukoiden kanssa, sekin erinomaista.—
Aikataulusta oltiin hieman jäljessä, joten ripeä siirtyminen Fiskarsiin. Koskaan ei kuitenkaan ole niin kiire näillä reissuilla etteikö pieni sivuhyppäys onnistuisi. Niinpä kurvasimme pikkumutkan kautta Billnäsin ruukkikylän läpi, jota en ollut ennen nähnytkään. Fiskarsissa pääkohde oli siiderivalmistamo Kuura Cider, jossa Petri Halmetoja kertoi intohimoisesti toiminnasta. Prosessi on varsin yksinkertainen, mutta käymis- ja kypsytysaika huomattavasti pitempi kuin oluen teossa. Laitekapasiteettia tarvitaan siis suhteessa enemmän kuin panimoissa. Koska Kuura käyttää vain kotimaisia omenoita, toiminta on myös sesonkiluonteista hedelmien kypsyessä syksyllä. Kuura ei lisää suoraan sokeria, se tulee lisätyn mehun kautta. Omenalajikkeita on luonnollisesti paljon ja tyypillisesti useita lajikkeita sekoitetaan lopputuotteeseen, mitään single cultivar cideria ei tavoitella.—
Siiderityylejä on useita, Kuura on tehnyt scrumpy-tyylistä real cideriakin, mutta sitä ei nyt harmittavasti esillä. Kolme erityylistä maistiaista löytyi. Vintage 2016 oli varsin kevyttä, hyvä juotavuus 6,5-prosenttiseksi, omenaisuus ei kovin pinnalla, hiilihapot lähes olemattomissa. Happoja löytyi Kuura Cuvée 2015 -tuotteesta, tehty samppanjamenetelmällä, hyvin raikas kuohuviinimäinen juoma. Tuote on jo loppuunmyyty, tyhjensimme yhden viimeisistä pulloista. Halmetoja tekee myös québeciläistä jääsiideriä. Kuuran Ice Ciderissa omenamehu on jäädytetty, myös itse omenoita voidaan jäädyttää. Peräti 12%, makeahko täyteläinen juoma, muistuttaa jälkiruokaviinejä, erittäin maistuvaa tavaraa.—
Tässä vaiheessa ohjelmassa oli omatoimista shoppailua Ruukki Villagessa. Itseäni se ei tietenkään kiinnostanut, mutta olin suunnitellut pistäytyväni tässä välissä Ägräs Taproomissa. Tuula Kleiman soitti vielä paikalle varmistaen aukiolon. Kiinnihän se sitten olikin, mutta Fiskarsin Panimon Jari Leinonen oli kuulemma paikalla ja olisi halukas esittelemään tislaamon puoltakin, joka jäi viime syksyn kierroksella sivuun. Sain mukaani kaksi janoisempaa daamiakin. Yllättävän pimeässä ja liejuisessa kylässä panimotislaamokompleksia ei meinannut aluksi löytää, mutta ei harhailu kovin mittavaa kuitenkaan ollut. Fiskarsin kauppa oli auki ja Jarikin pääsi irti uuden alkoholilain lausuntoneuvotteluista Malmgårdin Tuomas Markkulan kanssa. Otettiin ripeä panimoesittelykin, jossa Jari esitteli mm. kotimaista humalaa. Paljon on ollut keskustelua suomalaisen humalan soveltuvuudesta oluenpanoon, mutta nyt ensi kertaa näin jotain konkretiaa asiassa. Ihan hyvännäköisiä käpyjä, mutta kyllä jalostustyö on vielä kovasti kesken. Kuulostaa olevan erimielisyyttä toimijoiden kesken siitä tulisiko panostaa katkeruuteen vai aromaattisuuteen. Tutun kuuloinen dilemma, oikea vastaus on tietysti ”molempiin”.
Sitten esittelyvuorossa tislaamo, jossa ei nyt tietenkään ihmeempää nähtävää näyttävän tislauslaitteiston ja tynnyrien lisäksi. Giniä ja akvaviittia syntyy, viskiä tulee parin vuoden päästä PX-sherrytynnyreitä näytti olevan kypsytyskäytössä. Maistiaisilta ei vältytty täälläkään, ensin Ägräksen maltillisesti kuminoitua akvaviittia ja sitten Paavin polku -oluesta tislattua Bierbrand-pontikkaa, joka 52%. Yllättävän pehmeää tämäkin, ei kovin monimuotoinen, mutta alkoholi ei hallitse liikaa kokonaisuutta.—
Ägräs-syrjähypyssä meni sen verran aikaa, että myöhästyimme päätöskahvitilaisuudesta Cafe Antiquessa. Yllätyin, kun paikkaa isännöi Level Eleven -kiertolaispanimon Oskari Sundström. Tiesin, että Oskarilla on kahvila Fiskarsissa, mutta en ollut selvittänyt, että juuri sama paikka oli nyt ohjelmassa. Samantien olikin sitten aika suunnata takaisin Helsinkiin. Hauskaa oli taas Länsi-Uudellamaalla ja loppujen lopuksi juomatarjonta olikin paljon mittavampaa ja laadukkaampaakin kuin ennakkoon arvelin.
